Joel Slotte
12/2022 – Joel Slotte on alun perin kokkolalainen, nykyisin Helsingissä asuva kuvataiteilija. Hän kertoo Tekijanoikeus.fi:n haastattelussa polustaan taiteilijaksi ja avaa ajatuksiaan teostensa synnystä. Joelin teoksia on ollut aiemmin esillä näyttelyissä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa ja hänet valittiin Vuoden nuoreksi kuvataiteilijaksi vuonna 2021.
Tekijanoikeus.fi: Mitä kuuluu? Minkä parissa työskentelet juuri nyt?
Joel Slotte: Kuuluu tosi hyvää! Pidin kesällä pidemmän loman ja syksyllä olen palannut takaisin töiden pariin. Viime vuonna minulla oli tosi kiireistä, kun oli kaksi Vuoden nuori taiteilija 2021-näyttelyä ja Kiasmassa ARS22-näyttely. Nyt minulla on kuusi teosta keskeneräisinä, joita työstän huhtikuussa avautuvaan näyttelyyn Tukholmassa. Tarkoituksena on kartuttaa kokonaisuutta noin kymmeneen tai yhteentoista maalaukseen.
Tekijanoikeus.fi: Olet Kokkolasta kotoisin. Oletko asunut jo kauan Helsingissä?
Joel Slotte: Joo, sieltä Keski-Pohjanmaalta. Olen asunut Helsingissä vuodesta 2009. Tulin aikoinaan tänne töihin hautausmaalle ja kirjastoon. Sitten hain Kuvataideakatemiaan uudestaan ja pääsin. Helsingistä on kyllä tullut sydämeni kaupunki! Se on tuntunut aina sellaiselta, että tänne minä kuulun.
Tekijanoikeus.fi: Millaiset koulutaustasi ovat? Oletko ollut jo lapsesta asti taidekouluissa?
Joel Slotte: Ensimmäisellä luokalla vanhempani laittoivat minut lasten ja nuorten kuvataidekoulun pääsykokeisiin Kokkolassa. Pääsin sisään ja olin siellä lukion loppuun asti. Sen jälkeen kävin Pohjoismaista taidekoulua, joka oli valmistava kuvataidekoulu Kokkolassa. Kouluna se oli siis kansanopistomainen laitos, jonne tuli opiskelijoita ympäri maailmaa kuten Japanista, Norjasta ja Ruotsista. Ympäristö oli kansainvälinen ja opettajat vaihtuivat kahden viikon välein, joten ikinä ei tullut sellaista mestari-kisälliasetelmaa, että opiskelijat alkaisivat toteuttaa tietyn opettajan visiota. Se oli jotenkin raikasta, anarkistista, hullua ja siistiä. Se teki minuun suuren vaikutuksen ja vaikuttaa edelleenkin niin, että en ole ehkä niin lukkiutunut johonkin tiettyyn tekemisen tapaan. Nykyäänkin teen tosi paljon erilaisilla välineillä ja suhtaudun aika ennakkoluulottomasti eri medioihin. Sen jälkeen pääsin Helsinkiin Kuvataideakatemiaan vuonna 2010 ja kävin sitä kuusi vuotta. Sielläkin opin aivan suunnattomasti asioita, varsinkin lempiopettajani Päivi Takala oli minulle suuri idoli. Hän oli minua kohtaan ankara ja suorapuheinen eikä epäröinyt huomauttaa siitä, jos en ollut rehellinen itselleni. Se auttoi minua tosi paljon eteenpäin. Malla Tallgrenin materiaalioppi puolestaan teki minusta hyvän maalarin kemiallisesti. Akatemian aikana minusta tuntui, että olin vielä vähän keskinkertainen maalari, vaikka menin maalauksen osastolle. Sain parempaa palautetta piirtämisestä, joka tietysti johti siihen, että piirsin eniten. Piirtäminen on minulle läheisempi väline lopulta kuin mitä maalaaminen on, vaikka minut nykyään tunnetaankin maalarina. Piirustuksellisuus näkyy maalauksissanikin, esimerkiksi ohuissa viivoissa ja tietynlaisissa tyylittelyissä maalausten hahmoissa. Kuvataideakatemiassa käytin aluksi oikeastaan suurimman osan ajasta sellaiseen ihan koulumaiseen opiskeluun. Luin teoriaa, historiaa, filosofiaa ja kaikkea mikä liittyi pakollisiin kurssikokonaisuuksiin. Jätin taiteellisen ilmaisun kehittämisen hieman myöhemmälle.
Tekijänoikeus.fi: Oletko aina tiennyt, että haluat kuvataiteilijaksi?
Joel Slotte: Olen aina ollut kiinnostunut kuvataiteesta. Yläasteella tai lukiossa kun pohdin uravalintaani, ajattelin että haluan pitää näyttelyitä, oman työhuoneen ja tehdä taidetta. Silloin tuntui kuitenkin siltä, että kaikki muut ikäiseni suunnittelivat jo kovasti menevänsä töihin ja minullakin tuli sellainen olo, että pitäisi hommata jokin luotettava palkkatyö. Siksi tein suunnitelman, että voisin yhdistää kuvataiteenopettajana toimimisen ja näyttelytoiminnan. Myöhemmin Pohjoismaisessa taidekoulussa sitten kuitenkin tuli se lopullinen vahvistus siitä, että ryhdynkin puhtaasti kuvataitelijaksi. Kansainvälisten opiskelijoiden itsevarmuus tarttui, ja totesin, että turha sitä on lähteä jotenkin puolittain tekemään.
Tekijänoikeus.fi: Millaisia ovat kuvataiteilijan arkipäivät? Mitä tyypillisenä työpäivänäsi tapahtuu?
Joel Slotte: Arkipäiväni alkaa sillä, että hoidan kissaa aamuisin, koska se kaipaa hirveästi huomiota. Vietän sen kanssa muutaman tunnin: ulkoilutan ja leikitän, ruokin. Sitten valmistan lounasta itselleni ja kumppanilleni. Työhuoneelle menen alkuiltapäivästä, kahdentoista maissa. Aloitan katsomalla mitä minulla on tekeillä ja sitten pidän mietintätauon kahvin kera. Otan yleensä vähän rennosti siihen alkuun ja annan alitajunnalle tilaa möyhiä sitä, mihin olen ryhtymässä. Sitten lopulta, kun on tullut sellainen pieni suunnitelma, mistä on hyvä aloittaa, alan sekoittamaan värejä tulevaa työrupeamaa varten. Maalaamisen aloitettuani pidän taukoja noin tunnin välein viidestä kymmeneen minuuttia. Kotiin lähden yhdeksän maissa illalla. Maalaukseni ovat sellaisia, että niihin saa menemään tosi paljon aikaa, jos haluaa. Kaikki päivät eivät toki ole niin pitkiä – jos minulla on vain jokin muutaman yksityiskohdan homma, niin saatan lähteä aikaisemminkin kotiin. Projektina minulla onkin ollut työpäivien lyhentäminen.
Tekijänoikeus.fi: Olet joissain haastatteluissa kertonut, että käytät paljon aikaa maalauksiisi. Miten jaksat niin hidastempoista työskentelyä?
Joel Slotte: Olen samaan aikaan sekä kärsivällinen että kärsimätön. Minussa on ne molemmat puolet: saatan olla todella uppoutunut työhöni niin, että maalaan keskeytyksettä ja päässäni ei liiku yhtään mitään muuta. Se on vahvasti selkäytimestä tulevaa työskentelyä. Kärsimättömyys tulee taas siitä, miten lähden aloittamaan työt. Minun pitää saada kaikki valmistelut nopeasti hoidettua, jotta pääsen tuttuun ja nautinnolliseen maalausvaiheeseen. Alkuvaiheet sisältävät siis pohjustamisen ja kuvan luonnostelun pohjalle. Maailma, jossa elämme, on todella tuotanto- ja tehokkuuskeskeinen. On oma kapinan eleeni, että olen niin epätehokas ja voidaan jopa sanoa, että ihan haaskaan aikaa maalauksiini. Tunnistan kyllä tuottavuuspaineet ja kiihtyneet suorittamisen vaatimukset, joten tuntuu tärkeältä, että pyrin vastustamaan niitä. Hitaus ja pysähtyneisyys näkyy myös maalaamissani hahmoissa, nekään eivät ole läsnä vaan ehkä jossain sellaisessa välitilassa. Ne eivät ole kohtaamassa mitään tai ketään. Se on oire nykyajasta, jossa pohditaan hirveästi kaikkea, jopa omana itsenään olemista. Omana itsenään oleminenkin saattaa välillä tuntua raskaalta, kun haluaisi kokeilla olla jotakin aivan muuta.
Tekijänoikeus: Oletko työhuoneella aina itseksesi, vai työskenteletkö jossain ryhmässä tai kollektiivissa?
Joel Slotte: Enimmäkseen teen töitä itsekseni, mutta minulla on työhuonekavereita. Vuokraamme kolmestaan Maria Pääkkösen ja Henna Julan kanssa työhuonetta Vallilasta ja siellä on kyllä hyvä meininki. Osaamme antaa toisillemme työrauhaa tarvittaessa, mutta mukavaa on myös yhteiset jutteluhetket, kun pidetään yhtä aikaa taukoa työskentelystä. Olemme olleet työhuonekavereita jo seitsemän vuotta. Teen mielelläni myös yhteistöitä, minulla on ollut muutamia kollektiivisia projekteja. Välillä ne ovat kyllä menneet enemmän siihen, että vietetään vaan aikaa yhdessä. Sekin on jotenkin verhottu tuottavuuteen, että nyt kun nähdään, niin tehdään jotain mullistavaa. Ehkä se mullistavin juttu on kuitenkin ihan vaan yhdessäolo.
Tekijänoikeus.fi: Millaisesta taiteesta pidät itse eniten?
Joel Slotte: Tykkään hirveästi muiden taiteesta. Viimeisimpiä isoja lempinäyttelyitä on ollut Hanna Hyyn näyttely Tm-Galleriassa ihan hiljattain. Se oli tosi hienoa maalaamista ja sisälsi oivaltavia juttuja, jotka saivat minut nauramaan. Hyyn maalauksellisessa ajattelussa on jotain todella mehukasta. Tykkään tosi paljon Hanna-Leena Haurun elokuvista, ne inspiroivat minua ihan suunnattomasti. Sitten tykkään teatterista aika paljon, mutta nyt ei ole tullut juurikaan käytyä. Odotan kovasti ystäväni Liila Jokelinin Action Hero -näytelmää Tampereen työväenteatterilla, sitä olen menossa katsomaan. Jos puhutaan omista taiteellisista vaikutteista, niin Hugo Simberg on ollut itselleni merkittävä ja inspiroiva taiteilija lapsesta asti. Hänellä on aina myötätuntoinen katse maalauksissaan. Pirut ja paholaisetkin ovat sympaattisia ja hassuja tyyppejä, eivätkä pelkästään ilkikurisia demoneja.
Tekijänoikeus.fi: Töissäsi näkyy paljon eri tavoin luonto. Millainen oma luontosuhteesi on?
Joel Slotte: Rakastan luontoa! Samalla tiedostan, että suurin osa siitä luonnosta, jossa vietän aikaa ei kuitenkaan ole mitään koskematonta aarniometsää, vaan virkistyskäyttöön tarkoitettua metsää. Suomessa on oikeasti vaikeaa löytää koskematonta metsää. Voi toki puistometsäkin olla kaunista, mutta eihän ole se aito, oikea juttu, mitä romantisoidaan hirveästi. Se on ehkä enemmän joku vähän sitä muistuttava huvipuistomainen lavaste. Pidän luonnon ja metsien suojelua tosi tärkeänä. Maalauksissani näkyy myös näitä virkistyskäyttöön ja puupelloiksi tarkoitettuja metsiä enimmäkseen, eli ne eivät ole teoksissanikaan sellaista koskematonta maastoa. Mielestäni olisi valheellista maalata jotain fantasiaa, kun kuitenkin maalaan niitä asioita, jotka ovat itseäni oikeasti lähellä. Se mikä mielletään luonnoksi, näkyy sellaisenaan maalauksissakin. Lisäksi jos luonnosta puhutaan, minulla on paljon kasvisymboliikkaa, mitä lainaan teoksiini. Tai no, keskiaikaisesta taiteesta on vaikea sanoa, mitä kaikki kasvit tarkoittivat silloin. Siitä huolimatta 1800-luvun lopulta on säilynyt jotain sanakirjoja, joissa avataan kasvisymboliikkaa ja käytän kasvien kieltä maalauksissani. Kasvit tukevat maalauksen sanomaa – aina jos teoksessa on jokin tietty kasvi tietyn hahmon vieressä, kasvi komppaa hahmon olemista, toimintaa tai sitä koko näyttämömäistä tilannetta. Esimerkiksi jos vaikka hahmolla on rohtopudasruohoa kädessä (sinisakarainen kukka), niin se tarkoittaa rohkeutta. Hahmo saattaa hakea siitä kukasta rohkeutta pitämällä sitä ikään kuin talismaanina kädessään. Tiedän, että moni katsoja ei ota koppia tuosta kasvisymboliikasta. Parasta onkin, kun katsoja itse täydentää merkityksiä kasveihin.
Tekijänoikeus.fi: Mitkä ovat olleet kuvataiteilijanurasi käännekohtia? Mistä asiasta ole ollut ylpein urallasi?
Joel Slotte: Olin tosi ylpeä silloin, kun sain pidettyä ensimmäisen yksityisnäyttelyn Galleria Huudossa. Sitä ennen hain paljon apurahoja ja näyttelyitä melkeinpä tuloksetta. Sitten kun vihdoin näyttelyn saaminen onnistui, olin todella ylpeä itsestäni ja ajattelin, että nyt pitää tulla hyvä. Työskentelinkin sen näyttelyn parissa huolella ja pitkään. Siitä tuli tavallaan sellainen käännekohta, josta kaikki lähti sitten rullaamaan. Heti seuraava yksityisnäyttely olikin jo sellaista menoa, että Kiasmakin alkoi ostamaan töitäni ja olin ihan häkellyksissä. Eikä siitäkään mennyt kauaa, kun minut valittiin Vuoden nuoreksi taitelijaksi 2021, joka oli tietysti aivan valtava kunnia. Kaiken kruunasi on ARS22 -näyttely, joka on yksi Suomen tärkeimpiä nykytaiteen katsauksia. Tässä on siis ollut monena vuonna paljon kaikennäköistä suurta käännekohtaa. Tosi paljon sellaista, mistä olla ylpeä.
Tekijänoikeus.fi: Millaisia vinkkejä antaisit taiteilijuudesta haaveileville?
Joel Slotte: Ehkä jos kuvataiteilijaksi haluaa, niin täytyy pitää mieli avoimena. Ettei lähde jotenkin liikaa takertumaan tiettyihin ideoihin ja uskaltaa myös luopua niistä tarvitaessa. Ja ei liian kurinalaisesti harjoittele jotain yhtä tiettyä juttua. Toki sekin voi olla ihan hyödyllistä taitojen kartuttamisen näkökulmasta, mutta myös kannattaa pitää mieli auki sellaiselle täydelle sekoilulle. Voi olla, että se yksi juttu, jota on harjoitellut tuhansia kertoja ei kannakaan. Ylipäänsä se, että vaihtelee eri ilmaisutapojen välillä, päätyy ruokkimaan toisiaan ja innostamaan eteenpäin. Kannattaa pitää harrastuksista huolta, ettei lähde lähestymään taidetta vain työn näkökulmasta. Kannattaa tehdä jotain kokonaan salassa muilta, sekin on hyvä. En pysty antamaan mitään kauhean selkeitä uravinkkejä, kuvataide on tosi epävarma ala sekä rahallisesti että muuten. Ei tällä alalla ole mitään sellaista peliä, jota pelaamalla voisi päästä johonkin maaliin. Tässä on niin paljon bingoa, että se on vähän satunnaistakin! Ehkä siksi mieluummin annan vinkkejä siitä, miten työ pysyy mielekkäänä pitkään.
Tekijänoikeus.fi: Teoksissasi näkyy paljon ystäviäsi. Ovatko he suurin voimavara tai inspiraation lähde, joista ammennat teoksiisi asioita?
Joel Slotte: Suurimman inspiraation saan juuri ystävistä, siksi maalaan heitä teoksiini. En kuitenkaan ajattele, että tekisin heistä kokonaisia muotokuvia niin, että heidän sielunsa olisivat kiteytyneet teoksiin. Rajaan teokseen tietyn osan heidän persoonallisuudestaan ja korostan sitä. Vaikka teen itse maalaustyön, minusta tuntuu, etten kuitenkaan itse kokonaan tee niitä töitä. Ystäväni vaikuttavat teoksiini paljon vaikkapa käytyjen keskustelujen ja kokemusten kautta, joista inspiroidun. Ystävieni maalaaminen on siis tietyllä tapaa yhteisöllistä tekemistä. Lähettelen ystävilleni usein kuvia puolivalmiista töistä ja kysyn mielipidettä siitä, miten olen heidät maalannut. Vielä kukaan ei ole sanonut mitään negatiivista, mutta jos sanoisi, niin en epäröisi muokata maalaustani. Ystävyys menee kuitenkin kaiken taiteen edelle.
Tekijänoikeus.fi: Onko suomalaisessa kuvataidekentässä jotain, mitä haluaisit muuttaa?
Joel Slotte: Mielestäni suomalaisessa on jotain sellaista jännittävää ja omaleimaista, ehkä Pohjoismaisessa taiteessa ylipäätään. Ruotsista ja Norjastakin löytyy taiteilijoita, jotka tekevät myyttisiä hahmoja teoksiin ja muuta sellaista erikoista. Taiteilijoissa on sellainen kiinnostava puoli, että ollaan kiinnostuneita tontuista ja ollaankin vähän tonttuja. Se on sympaattista ja haluaisin pitää siitä kiinni. Ehkä jos suomalaisessa taidekentässä jotain haluaisin ehdottomasti muuttaa, niin se olisi, että rahoitusta taiteelle pitäisi saada paljon enemmän. Taiteilijoiden toimeentulo voisi olla vaivattomampaa ja helpompaa. Se vapauttaisi tekijöiden mielestä kaistaa ajatella jotenkin uusin keinoin ja tavoin sekä muita asioita, kuin rahaa ja sen riittävyyttä. Minullakin on kokemusta useammalta vuodelta, että joskus jäin vaan täyttämään Kelan lomakkeita muutamaksi päiväksi sen sijaan, että olisin mennyt työhuoneelle. Sitten on ollut välillä hirveää huolta, että tuleeko nyt mistään rahaa. Huoli omasta toimeentulosta menee taiteellisen työskentelyn päälle sellaiseksi mustaksi tahnaksi, joka hidastaa sitä ja vähän tekee siitä tylsää. Onhan tämä ammatti täynnä kontrasteja, muistan kun sain ensimmäisen apurahani ja menin sellaiseen hienoon tilaisuuteen, jossa tarjoilija kaatoi minulle lasiin kuohuviiniä ja samaan aikaan tilillä oli rahaa se 30 euroa, jolla piti pärjätä vielä kolme seuraavaa viikkoa. Mutta nyt on ihan ok tilanne, nyt pärjää.
Tekijänoikeus.fi: Onko sinulla jotain erityisiä haaveita, mistä unelmoit?
Joel Slotte: Olen verrattain vähän aikaa sitten valmistunut kuvataiteilija ja urani on vielä nuori, joka tarkoittaa sitä, että olen tehnyt paljon töitä. Urani on tähän asti ollut sitä, että on täytynyt olla paljon työhuoneella ja maalata. Haluaisin tulevaisuudessa päästä sellaiseen pisteeseen, missä voisin tehdä vähäsen rennommin töitä ja pitää näyttelyn suurin piirtein joka kolmas tai neljäs vuosi. Nyt haluan tehdä vähän enemmän, mutta tulevaisuudessa näin. Haaveilen myös siitä, että osaisin ottaa vielä enemmän aikaa lepäämiseen ja harrastuksille. Muuten urahaaveissani on, että saisin jonkun sellaisen tietyn tasaisuuden vaikkapa galleriayhteistyön muodossa. Työ olisi siten jollain tavalla vakiintuneempaa ja olisi mahdollisuus mennä esimerkiksi ulkomaille.