11/2014 – Kemiläislähtöinen, mutta Turussa asuva Jori Hulkkonen on Suomen tunnetuin elektronisen musiikin tekijä. Yli 50 levyä eri taiteilijanimillä julkaissut Hulkkonen ohjasi ja kirjoitti Jimi Tenorin kanssa kokeellisen elokuvan Nuntius, joka sai ensi-iltansa lokakuussa, 2014. Kansainvälinen ura jatkuu myös yhdessä Tigan kanssa. Hulkkonen tekee biisejä kanadalaismuusikon seuraavalle levylle. Haastattelussa Hulkkonen kertoo omasta musiikillisesta kehityksestään, striimauspalveluista, Acid Symphony Orchestrasta ja elokuvamusiikista.
Tekijanoikeus.fi: Teit Jimi Tenorin kanssa elokuvan Nuntius. Mistä on kyse?
Jori Hulkkonen: Nuntius on latinaa ja tarkoittaa viestinviejää. Elokuvassa mies tulevaisuudesta tai avaruudesta saapuu meidän aikaamme. Hänet on lähetetty hakemaan ratkaisua huonolaatuisen mullan ongelmaan. Idea oli mun, se syntyi jo vuonna 2011. Halusimme tehdä elokuvan, jossa ei ole ollenkaan kiinteää soundtrackia. Musiikki esitettäisiin aina livenä.
Nuntiusta ei tulla julkaisemaan dvd:nä tai netissä. Sen voi nähdä ainoastaan kun olemme itse soittamassa myös musiikin, ja siitä on erilaisia leikkausversioita eri tilaisuuksiin. Nettiin tulee vain traileri. Seuraavat esitykset Suomessa ovat vuoden 2015 puolella.
Tekijanoikeus.fi: Soitat Juho Paalosmaan kanssa elektroduossa Sin Cos Tan, jota on verrattu muun muassa Human Leagueen ja Pet Shop Boysiin. Onko tämä yhtye nyt tärkein projektisi?
Jori Hulkkonen: Se on ollut viime vuosina aikaavievin juttu ja prioriteetti. Edellisestä sooloalbumistani, Third Culture-nimellä julkaistusta Negative Timestä on jo yli kaksi vuotta. Aiemmin olen viimeistään puolentoista vuoden jälkeen ryhtynyt ainakin äänittämään uutta soololevyä. Sin Cos Tan on tehnyt kolme albumia reilussa kahdessa vuodessa, joten en ole vain levännyt.
Tekijanoikeus.fi: Teetkö musiikkia täyspäiväisesti, ympäri vuoden?
Jori Hulkkonen: Näissä hommissa ei hahmota, mikä on täysi- ja mikä puolipäivätyötä. Kun teen musiikkia, päivä- ja viikkorytmi elää sen mukaan. Ellen ole keikkailemassa, olen viitenä päivänä viikossa studiollani. Nyt viimeisen parin vuoden aikana kaikki se aika meni Sin Cos Taniin.
Tekijanoikeus.fi: Milloin sait ensimmäisen kerran oman levyn käteesi?
Jori Hulkkonen: Se oli Kemissä 1993, levy oli oman Lumi-levymerkkimme ensimmäisen julkaisun testiprässi. Olin intissä ja soitin joka päivä kaverille, onko testiprässi tullut Finnvoxilta. Viikonloppuna pääsin Oulusta Kemiin kuuntelemaan sen.
Koko 1990-luvun ajan oli aina mielettömän hieno tunne päästä kuulemaan oma musiikki fyysiseltä levyltä. Kun julkaisuja alkoi kertymään enemmän, se into hiipui. Nyt ei enää jaksa kuunnella omaa levyä heti alusta loppuun. Pistän ehkä neulan vinyylille sinne tänne, kuuntelen otteita.
Tekijanoikeus.fi: Onko vinyyli sinulle tärkein musiikkiformaatti? Mitä tallenneformaatti merkitsee?
Jori Hulkkonen: En ole puristi, mulla on myös paljon cd-levyjä. Mutta eihän niillä ole enää oikein mitään arvoa. Vinyyli tuntuu taas hyvältä ja erilaiselta. Tein pitkään dj-keikat täysin diginä, mutta olen palannut myös vinyyliin. Vinyylin fyysisyyden kokemus on myös yhä tärkeämpi asia, kun monia biisejä ei julkaista ollenkaan fyysisenä formaattina vaan ainoastaan tiedostona.
Kun tästä musiikkihommasta tuli 1990-luvun puolivälissä oikea työ ja aloitin levyjen ostamisen oikein urakalla, levyihin suhtautuminen muuttui kovasti. Vinyyli ei ollut enää keräilyesine vaan työkalu. Työkalua ei voinut pitää samassa arvossa: jos keikkakäytössä tuli naarmuja, ostin uuden.
Tekijanoikeus.fi: Millä levyillä on sinulle suurin tunnearvo?
Jori Hulkkonen: Niitä yhdistää ilmestymisaika 1994-1996. Silloin löysin ensimmäisen kerran oman vahvan musiikillisen visioni, ja niiden innoittamana tein Selkäsaari Tracks -albumini ranskalaiselle F-Communications-levykmerkille ja jutut Carl Lekebuschin lafkalle. Esimerkiksi Paperclip Peoplen levyihin ihan esineinä liittyy tärkeitä muistoja. Se oli aikaa, jolloin maailma ensimmäisen kerran todella aukeni: tuntui, että osaan itsekin tehdä musiikkia.
Tekijanoikeus.fi: Onko millään cd-levyillä yhtä vahvaa tunnearvoa?
Jori Hulkkonen: Musanörttinä vastaan kyllä. Cd-levyistäkin voi saada valtavan nostalgiantunteen, viimeksi se iski kun tutkin Scotchin kakkosalbumin Picturesin cd:n kansivihkosta. Meille tuli cd-soitin jo jouluna 1984. Setäni asui Tukholmassa ja meillä piti olla aina viimeisin elektroniikka. Silloin Fazer Musiikista sai ostettua jotain, mutta suurin osa cd-levyistä piti ostaa Haaparannan puolelta, Suomessa valikoima oli heikko. Monet silloin ostetuista cd-levyistä olisi kiva omistaa vinyylinä. 1990-luvun alkuun asti ostin pitkälti cd-levyjä.
Tekijanoikeus.fi: Oliko elektroninen saundi sinulle aina rakkain?
Jori Hulkkonen: Ehdottomasti. Ei mulla ollut hevi- tai rock-kausia. Kun muut luokallani kuuntelivat Kissiä ja WASPia, kuuntelin Den Harrow’ta ja Ken Laszloa ja Scotchia. Italo ja synapop olivat se juttu, ja niitä kuuli Ruotsin radiosta. Niistä kaikki musiikkikiinnostukseni kumpuaa.
En ole koskaan hylännyt tärkeitä juttuja. Vaikka hurahdin deep houseen 1990-luvulla, ei se italodiggailu minnekään lähtenyt. Kun soitin housen lomassa italoa silloin klubeilla, esimerkiksi jotain Kanon biisiä Helsingin ykköspaikassa Kermassa, housepuristit sanoivat voi saatana ja jotkut edelläkävijät, kuten Perttu Häkkinen, tulivat kehumaan. Reaktioita oli hauska seurata.
Joskus 1991-1994 pidin trancemmasta soundista ja hard housesta. Kun nyt vähän aikaa sitten kuuntelin niitä biisejä, ymmärsin hyvin, miksi silloin tykkäsin niistä. Mutta tietenkin asiat, joista pitää, ovat yleensä jollain tavalla sidoksissa aikaan.
Tekijanoikeus.fi: Omakin tyylikirjosi on ollut valtava: deep housea, acid housea, teknoa, Sin Cos Tanin kanssa synapoppia ja olet tuottanut poplevyjäkin.
Jori Hulkkonen: Minua on aina kiinnostanut seuraavan jutun löytäminen, ja olen tietoinen siitä. Olisi tylsää jämähtää yhteen tyyliin. Olemme Sin Cos Tanin Juho Paalosmaan kanssa halunneet tehdä housea, ja varmaan vielä teemmekin, mutta Juhon ääni sopii erityisen hyvin tuohon synamaailmaan. Sin Cos Tanissa on paljon sellaista, mitä en soolona yrittäisi.
Tekijanoikeus.fi: Sin Cos Tanin uusin levy oli konseptialbumi, jossa biisit muodostavat tarinan. Ajatteletko musiikkia biiseinä vai suurina kokonaisuuksina?
Jori Hulkkonen: Olen aika poikkeuksellinen house-musiikin tekijä, koska minulla ei ole ollut yhtään suurta soolohittiä. Albumit ovat aina olleet kokonaisuuksia. Esimerkiksi Errare Machinale Est -albumin idea oli, että se kertoo koko oman musiikkidiggailuni historian. Ensin Kraftwerk-tyylittelyä, jossa on simppelit melodiat ja nättejä ääniä. Seuraavaksi synapoppia ja sitten housea, kunnes levy päättyy indiepop-maailmaan ja lopulta balladiin. Siinä on mun oma musiikillinen kasvu.
Mielestäni musiikin tekeminen on kokonaisuuksien sarja: yksi biisi, neljän biisin ep, albumi, artistin albumien sarja, taiteilijan tuotannon kokonaisuus. Tykkään tehdä pitkiä, monen tunnin dj-settejä, koska niissä voi rakennella suurempaa kuvaa. Mutta albumi on täydellinen mitta: 40-70 minuutin kokonaisuus on hauska tehdä ja hauska kokea. Se ei ole liikaa tekijälle eikä vastaanottajalle.
Tekijanoikeus.fi: Johdat rumpukoneilla eeppisiä keikkoja tekevää superkokoonpanoa Acid Symphony Orchestra, jossa soittavat muiden muassa Huoratronin Aku Raski ja monialaosaaja Tuomas Toivonen. Mitä yhtyeelle kuuluu?
Jori Hulkkonen: Acid Symphony Orchestra tekee keikkoja, kun on sen aika. Nyt keikkoja on takana parikymmentä, yleensä niitä on pari vuodessa. Viimeksi oltiin Tanskan Odensessa, sitä ennen Kölnissä ja Moskovassa. 11 hengen lennättämien ja majoittaminen jonnekin päin Eurooppaa ei ole halpaa, joten ei niissä keikoissa mitään kaupallista järkeä ole kenellekään. Päätimme myös itse, että esiinnymme kussakin kaupungissa vain kerran, jotta hommassa säilyy mielekkyys. Helsingissä tosin on vedetty kaksi keikkaa. Acid Symphony Orchestra on ennen kaikkea performanssi. Keikkamatkat ovat hauskoja, koska olemme kaikki kavereita keskenämme.
Tekijanoikeus.fi: Mikä on urasi suurin menestys?
Jori Hulkkonen: Ilman muuta mun ja Tigan yhteistyö, eli Tiga & Zyntherius -nimellä vuonna 2001 julkaistu Sunglasses After Dark, coverversio Corey Hartin biisistä. Ihan ylivoimainen ykkönen, sitä myytiin 300 000 sinkkua. Nyt tehdään Tigalle uutta levyä, ja olen vahvasti mukana. Kävin Montrealissa ja Tiga tuli käymään Suomessa.
Tekijanoikeus.fi: Levyt, jotka teit ranskalaiselle F-Communications -levymerkille saivat maailmanlaajuisesti housepiireissä erittäin hyvän vastaanoton, ja Sunglasses After Dark oli supermenestys, joten miksi et ole muuttanut Turusta maailmalle?
Jori Hulkkonen: Mietitään Tigan uraa Sunglassesin jälkeen, eli viimeisen 13 vuoden aikana. Tiga rakensi uraansa yhden menestyksen päälle. Itse olen aina halunnut muuttua. Jos menestys tarkoittaa, että pitää toistaa samaa, se on raskasta. Se ei ole mun tapa toimia. Tigasta tuli iso nimi ja hänen dj-keikkaliksansa ovat varmaankin kymmenkertaisia verrattuna siihen, mitä minä saan, mutta Tiga on koko tänä aikana tehnyt vain kaksi albumia. Sillä on keikkabuukkaajat, managerit, hirveästi välikäsiä, ja jokainen musiikkiin liittyvä asia on byrokraattisesti vaikeaa.
Mulla ei ole manageria. Keikkamyyjiä on, mutta hoidan itse mahdollisimman paljon ja pidän langat käsissä. Jos yksi asia ei toimi, teen jotain muuta. Ei ole levy-yhtiötä sanomassa mitä saa tehdä. Studiossa voi aina tehdä musaa miettimättä, kelpaako tämä jollekulle. Voin julkaista eri nimillä ja eri levy-yhtiöillä. Se on helpottavaa: studiossa ei ole hukkaan heitettyä aikaa.
Tekijanokeus.fi: Miten kuuntelet itse musiikkia nyt?
Jori Hulkkonen: Kaikki levyni ovat studiolla. Siellä on noin 16 000 vinyyliä ja siihen päälle cd:t. Kotona kuuntelen Spotifyta ja joskus muita digitaalisia lähteitä. Mutta todella paljon Spotifyta. Olen maksanut siitä vuosikaudet ja olen koukussa.
Tekijanoikeus.fi: Miksi Spotify on niin hyvä?
Jori Hulkkonen: Kun asuin joskus 1980-luvun lopulla Kemissä, tajusin kuuntelevani musiikkia todella kapea-alaisesti. Menin musiikkikirjastoon ja pyysin kaikkien eri genrejen ja tyylien huipputeoksia. Poppia, rokkia, klassista. Niitä suositeltiin ja kuuntelin levyjä läpi, koska halusin tietää mistä on kyse ja löytää uusia juttuja. Jäin sille polulle, ja Spotify on loistava tapa täydentää mustia aukkoja. Löydän vanhoja levyjä ja genrejä, joita en olisi muuten kuunnellut. Seuraan myös uutta musiikkia. Tällä hetkellä eletään kuluttajan kannalta ihmeellistä kulta-aikaa, joka ei voi jatkua kovin pitkään. Jo nyt Spotifyssa on vähemmän musiikkia kuin jokin aika sitten. Koetan ottaa kaiken irti, sillä tämä runsaus ei voi jatkua.
Tekijanoikeus.fi: Mikä on suhteesi Spotifyhin musiikintekijänä? Sitähän on kritisoitu tulonjaon epäreiluudesta.
Jori Hulkkonen: Musiikin tekijänä häviän mielelläni sen, mitä taloudellisesti menetän jos jotkut striimaavat musiikkiani Spotifysta sen sijaan, että ostaisivat levyn. Voitan kuluttajana takaisin niin paljon suuremman hyödyn. Itse myös ostan ne levyt, joista todella pidän. Sitten kun Spotifyta ei enää ole, voin kuunnella fyysistä levyä. Ehkä kuulun tässä vähemmistöön.
Tekijanoikeus.fi: Oletko ennen Nuntius-elokuvaa ajatellut poikkitaiteellisia kokeiluja esimerkiksi albumiesi yhteyteen?
Jori Hulkkonen: Useinkin, ideoita on riittänyt, mutta aikaa ei. Rockstar Gamesin kanssa keskustelin aikonaan dj-pelistä: se olisi ollut first person-tyyppinen seikkailu, jossa olet deejii, menet klubilta toiselle, soitat ja sitten sua yritetään kusettaa. Peli olisi ollut eräänlainen rinnakkaisteos silloin tekemälleni albumille.
Rockstar Gamesissa oli silloin töissä Robert Kouchoukos, jonka tunsin jo Guidance-levymerkin takaa. Peli-idea oli aikaansa edellä, mutta sen suunnittelu oli hauska episodi. Myöhemminhän Rockstar Gamesista kasvoi aivan valtava firma.
Tekijanoikeus.fi: Vuosikymmenien varrella todella moni konemusiikin tekijä Vangeliksesta Daft Punkin tyyppeihin ja Suomessa DJ Slow’hin on tehnyt myös elokuvamusiikkia. Onko Nuntius sinulle ensimmäinen sen sektorin projekti?
Jori Hulkkonen: Leffamusan tekemistä on ehdotettu, mutta joko sen olisi pitänyt olla suunnilleen heti valmista, tai sitten palkkiosta ei päästy yksimielisyyteen. Elokuvamusiikki on kieltämättä monelle konemusan tekijälle holy grail, se voi tuottaa yllättävän paljon rahaa tai ainakin vakaan elannon.
Heti ensimmäisen F-Communicationsin levyni jälkeen levy-yhtiöltä kysyttiin, haluaisinko tehdä musiikkia Alien Resurrectioniin, siis neljänteen Alien-elokuvaan. Sen ranskalainen ohjaaja Jean-Pierre Jeunet oli kai kuullut levyäni ja ajatellut, että kylmä synteettinen soundi sopisi elokuvaan. Se kiinnosti, mutta Hollywood-studio sitten sanoi ei. Lopulta elokuvaan tuli aika konservatiivinen score.
Ihailen esimerkiksi John Carpenterin elokuviinsa säveltämää musiikkia. Ne soundtrackit ovat ajattoman hienoja. Moni synteettisen musiikin aikalaiseni on ottanut sieltä ratkaisevia vaikutteita. Kraftwerk ja italojutut mainitaan kun puhutaan inspiraatiosta, Carpenteria ja ylipäänsä elokuva- ja televisiomusiikkia ei niin usein. Se on harmi.
Myös italialaisten kauhuelokuvien musiikki on ollut tärkeää, säveltäjät kuten Fabio Frizzi ja Claudio Simonetti. Olin kauhea leffafriikki nuorena. Me hankittiin rajuja italokauhuhalpiksia vhs-kasetteina Ruotsin puolelta, Suomesta niitä ei sensuurin vuoksi saanut.
Tekijanoikeus.fi: Jäädäänkö dj-hommista koskaan eläkkeelle?
Jori Hulkkonen: Ei, jos on intohimoa. On lohdullista että Jeff Mills ja Carl Craig, juuri ne äijät joita 1990-luvun alussa ihailin ja katsoin ylöspäin, kiertävät edelleen. Pioneerit jaksavat, kun taas vuosien varrella hetkeksi pinnalle nousseet nimet ovat pudonneet pois.
Artistin ura on pitkä kaari. Ei vain piikki ja nopea lasku. Uran voi tehdä tyylikkäästi, sekin on kokonaisuus. Pop-musiikissa ylipäänsä on aika vähän artisteja, jotka ovat tehneet pitkän, vaihtelevan ja aina mielenkiintoisen uran. Sellaiset tyypit inspiroivat. Scott Walker ja David Bowie ovat aina uudistuneet myymättä itseään. He ovat vieneet juttuja eteenpäin.
