Harri J. Rantala
1/2014 – Vuonna 1980 syntynyt Harri J. Rantala on Nurmosta lähtöisin oleva elokuvaohjaaja ja tuottaja. Hän on ohjannut viisi elokuvaa, joista uusin on nimeltään Kaukopartio. Se sai ensi-iltansa useissa saleissa Pohjanmaalla joulukuussa 2013. Elokuviensa avulla Rantala haluaa välittää maailmalle pohjalaista Suomi-kuvaa, joka kertoo muun muassa yhteisöllisyydestä, aidoista ihmisistä ja lähimmäisen auttamisesta.
Tapasimme Rantalan Helsingissä keskustellaksemme hänen urastaan elokuvantekijänä.
Tekijanoikeus.fi: Milloin tiesit haluavasi elokuvaohjaajaksi?
Harri J.Rantala: Elokuvaohjaajaksi ajauduin teatterin kautta, jonne ehdin tehdä kaksi ohjausta ennen kuin vuonna 2004 siirryin elokuvien pariin. Tampereella teatterissa toimin ohjaajana, näyttelijänä ja teatterinjohtajana ja siellä kypsyi tunne, että tuli tehtyä kaikki.
Kun siirryin opiskelemaan Voionmaan taiteisiin ja viestintään erikoistuneelle opistolle vuoden 2004 syksyllä, aloin heti ensimmäisten kuukausien aikana ohjata erilaisia juttuja. Koulutyöni Mutalan raitilla -elokuvan myötä jäin alalle. Elokuvan ensi-ilta oli vuoden 2005 toukokuussa ja sen kanssa kierrettiin kansainvälisiä festivaaleja. Siinä sitten kasvoi nälkä lähteä tekemään lisää elokuvia. Ratkaiseva tekijä alalle jäämiseen olivat kulttuurituotannon opinnot Helsingissä, Suomen elokuva-alan mekassa.
Tekijanoikeus.fi: Mistä elokuvista pidit lapsena? Onko maku muuttunut vuosien varrella, ja millaisia elokuvia nykyään katsot?
Harri J. Rantala: Lapsena suosikkeja olivat kotimaiset komediat, kuten Uuno Turhapuro -elokuvat. Ensimmäinen muisto elokuvateatteristakin liittyy Uunoon, kun kävin 8-vuotiaana katsomassa Seinäjoella Tupla-Uuno -elokuvan. Nuoruudessa upposivat hyvin myös Arnold Schwarzeneggerin tähdittämät toimintaelokuvat. Historialliset draamat ja muu sellainen tulivat kuvioihin vasta myöhemmin. Elokuvakerhotoiminta, festivaaleilla kiertäminen ja Cannesin elokuvajuhlat ovat selkeästi muuttaneet makuani eurooppalaisen taide-elokuvan suuntaan.
Tekijanoikeus.fi: Ovatko jotkut tietyt elokuvantekijät inspiroineet sinua tai vaikuttaneet tyyliisi?
Harri J. Rantala: Tärkeimpänä esikuvana on ennen kaikkea Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa. Aki Kaurismäki taas on näyttänyt, että suomalainen elokuva voi pärjätä maailmalla, ja vaikuttanut osaltani kansainväliseen puoleen. Haluan mainita myös Edvin Laineen, joka oli Niskasen esikuva. Myös Andrei Tarkovski ja Krzysztof Kieślowski ovat vaikuttaneet tyyliini. Sekä minun että Niskasen perintö on eurooppalaisessa elokuvassa.
Tekijanoikeus.fi: Miltä tuntui, kun sait ensimmäisen elokuvasi valmiiksi?
Harri J. Rantala: Ensimmäisen elokuvani valmistumisesta en juuri muista. Toki Mutalan raitilla edustaa koulutyönäkin ikiomaa ja pysyvämpää aikaansaannosta. Paremmin muistuu mieleeni ensimmäinen pitkä elokuvani Nurmoo – Huuto lakeudelta. Se sai elokuvateatterilevityksen viidessä salissa Pohjanmaalla ja sen näki toista tuhatta katsojaa. Se on novellielokuva eli sen pituus on 30 minuuttia. Sen kautta tunsin, että nyt olen oikealla alalla, ja että kyllä tällainen normaaliduunarin poikakin voi nousta elokuvataiteilijaksi.
Tekijanoikeus.fi: Miten tuotantoyhtiösi Nurmo-Filmi sai alkunsa?
Harri J. Rantala: Tuotantoyhtiöni nimi oli aiemmin Harri J. Rantala Productions, jonka nimissä kaksi ensimmäistä lyhytelokuvaani tuotettiin. Nimenvaihdos tuli ajankohtaiseksi vuonna 2008, kun aloimme tehdä Nurmoo – Huuto lakeudelta -elokuvaa. Se oli iso taloudellinen riski, ja tajusin, että nimeni voi kaatua elokuvan mukana. Silloin piti keksiä tuotantoyhtiölle uusi nimi. Olin ollut Helsinki-Filmillä töissä erilaisissa projekteissa ja sitä kautta keksin, että olisi loogista liittää tuotantoyhtiön nimeen oma kotipaikkakuntani Nurmo, ja niin syntyi sitten Nurmo-Filmi.
Tekijanoikeus.fi: Olet tehnyt useamman lyhytelokuvan, tai novellielokuvan. Onko suunnitelmissa tai toiveissa, että pääsisit tekemään pitkää elokuvaa?
Harri J. Rantala: Miten määritellään pitkä elokuva? Filmiaura määrittelee pitkän elokuvan pituudeksi tällä hetkellä 52 minuuttia. Sen pituiset elokuvat kelpuutetaan pitkien elokuvien Jussi-kategoriaan. Nurmo-Filmiltä on juuri tullut ensi-iltaan sen mittainen elokuva nimeltään Kaukopartio, eli pitkä elokuva on nyt toteutunut. Toki suunnitelmissa on muutenkin siirtyä tekemään pitkiä elokuvia, jotka kertoisivat muun muassa Pohjanmaan paikallisista tarinoista.
Tekijanoikeus.fi: Onko sinulla tapana tehdä töitä saman porukan kanssa leffasta toiseen?
Harri J. Rantala: Reilun kolmen vuoden aikana tietyistä näyttelijöistä on muotoutunut tiivis pohjalainen kokoonpano, joka on mukana tulevissakin elokuvissa. Siihen kuuluvat muun muassa näyttelijät Kalevi Haapoja, Eerik Kantokoski, Kauko Salo ja Hannu Rantala.
Muu työryhmä on muotoutumassa parhaillaan, ja nyt alkaa olla koossa hyvä pohjalaisista koostuva ryhmä, jota olen etsinyt kymmenen vuotta. Olen huomannut työskentelyä helpottavan, jos sama tiimi on mukana tuotannosta toiseen. Välillä olen joutunut kantapään kautta oppimaan, että elokuvien teossa on kyse joukkuepelistä.
Tekijanoikeus.fi: Millainen ohjaaja olet? Uskotko näyttelijä- ja tuottajakokemuksestasi olevan hyötyä ohjatessa?
Harri J. Rantala: Annan paljon tilaa näyttelijälle, mutta toisaalta olen äärimmäinen perfektionisti, vaikea ja liian paljon yksityiskohtia vääntävä. Pyrin kuvauspaikalla saamaan parhaan mahdollisen tuloksen, ettei sitten tarvitse jälkituotantovaiheessa itkeä. Ennen kaikkea olen tiimityöntekijä, yhdessä näyttelijöiden kanssa luomme teoksen.
Ohjatessani en niinkään toteuta valmista suunnitelmaa, sillä elokuva muuttuu matkalla koko ajan. Jos käsikirjoitus on ensimmäinen versio, toinen versio tulee kuvauspaikalta ja kolmas versio syntyy leikkauspöydällä. Kaukopartio-elokuvastakin tuli lopulta paljon isompi kuin alun perin oli tarkoitus.
Omalla näyttelijätaustallani on ollut vahva vaikutus ohjaamiseen. Pitää uskaltaa antaa näyttelijälle tilaa ja nähdä, miten näyttelijästä saa irti parhaan mahdollisen tuloksen niin, että hän vaikuttaisi näyttelemisen sijaan elävän siinä hetkessä. Apulaisohjaaja pyörittää kuvauksia, joten minun on aika helppo antautua taiteelle ja keskittyä tekemiseen.
Elokuvan valmistelussa ja jälkituotannossa olen selkeästi tuotteistava ohjaaja. Tuottajan näkökulmasta mietin etenkin sitä, mikä elokuvan kohderyhmä on ja miten elokuva löytää katsojansa. Ei ole arvokasta tehdä elokuvaa, jos kukaan ei löydä eikä näe sitä.
Tekijanoikeus.fi: Onko joku kohtaus tai tilanne jossain elokuvassasi tai elokuvan kuvauksissa jäänyt erityisesti mieleesi?
Harri J. Rantala: Tietysti jokaisesta elokuvasta olisi paljon kerrottavaa ja paljon onnistuneita kohtauksia. Nostan kuitenkin esille uusimman Kaukopartio-elokuvan loppukohtauksen, jossa 82-vuotias legenda Kalevi Haapoja everstin roolihahmossa pitää puheen sotilaille sodan jälkeen. Kalevin ja minun yhdessä kirjoittama puhe tulee olemaan ainakin eteläpohjalaiseen elokuvahistoriaan jäävä puhe. Kyseinen kohtaus kuvattiin autenttisessa ympäristössä Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museossa, jota ollaan nyt ajamassa alas. Kun katsoin monitoria ja Kalevia puhumassa, tuli tunne, että tämä on niin totta. Tämä ei nyt onneksi paljastanut juonesta juurikaan, te muut voitte nähdä kohtauksen elokuvateatterissa.
Tekijanoikeus.fi: Pohjalaisuus on vahvasti läsnä elokuvissasi mutta myös persoonassasi. Koetko sen jonkinlaisena voimavarana ja inspiraationlähteenä?
Harri J. Rantala: Kun lähdin ensimmäisen elokuvani kanssa festivaaleille, mietin mitä omaa minulla on ja millä erotun muista. Pohjalaisuus nousi silloin esille, sillä se on ollut tärkeä osa taiteilijapersoonaani alusta alkaen. Pohjalaisuuteen liittyy vahvasti yrittäjyys ja periksiantamattomuus. Pohjalainen jatkaa, vaikka välillä tulisi turpaan. Ainakin minun on kannattanut jatkaa, sillä tällä hetkellä menee tosi hyvin.
Tekijanoikeus.fi: Sinut on palkittu Nurmon kulttuurikellolla, mitä tuo palkinto sinulle merkitsee?
Harri J. Rantala: Nurmon kulttuurikello on tärkein palkinto, jonka olen saanut. Vaikka Nurmon kuntaa ei enää ole olemassa, on Nurmoo-seura silti jatkanut palkintojen jakamista. Itse asiassa odottelin palkintoa jo vuonna 2009, kun tein ensimmäisen Nurmosta kertovan elokuvan, mutta silloin sitä ei kuulunut. Piti tehdä vielä kaksi elokuvaa ennen kuin sen sain. Palkinto pitää oikeasti ansaita.
Minulle Nurmon kulttuurikello on tunnustus työstä kotiseutukulttuurin ja paikallisten tarinoiden eteen ja siitä, että on tunnustanut juurensa. Palkinto on meille äärimmäisen tärkeä ja se on koko ajan esillä toimistomme näyteikkunassa. Se pääsee myös aina mukaan, kun lähdemme kiertämään tapahtumia. Koska se on kello, se on loistava tapa kutsua ihmisiä koolle.
Tekijanoikeus.fi: Minkälaista Suomi-kuvaa haluat elokuviesi välityksellä levittää ulkomaille?
Harri J. Rantala: Haluan levittää ulkomaille pohjalaista Suomi-kuvaa, en mitään brändättyä saunameininkiä tai vastaavaa. Haluan välittää kuvaa aidoista ihmisistä, aidosta tarinasta, yhteisöllisyydestä, lähimmäisen auttamisesta ja siitä, että sosiaalinen ympyrä on perhettä laajempi. Elokuvissani toistuvat samat näyttelijät ja avustajat, joten tiimini on ikään kuin pieni kyläyhteisö. Voi jopa sanoa, että teen koko ajan yhtä ainoaa elokuvaa tai sen osia.
Tekijanoikeus.fi: Mitä mielestäsi vaaditaan siihen, että elokuvat noteerataan kansainvälisesti? Kuinka hyvin mielestäsi olet onnistunut tässä?
Harri J. Rantala: Mielestäni menestyvän elokuvan resepti on aika yksinkertainen. Elokuvan pitää olla teknisesti ja taiteellisesti korkealaatuinen ja persoonallinen, siinä tulee olla jotain omaa ja erilaista. Se ei toista Hollywoodia, eikä toista välttämättä edes eurooppalaista elokuvaa, vaan se on oman maansa näköinen. En puhu tässä nyt suomalaisen saunakulttuurin taltioimisesta, vaan tarkoitan sellaista elokuvaa, joka kertoo jotain omaa.
Alussa minua auttoi varmasti se, ettei kukaan muu Suomesta hakenut samoille festivaaleille kuin minä. Sitten kun siirryttiin pidempiin, 30-minuuttisiin elokuviin, niin festivaalipaikka piti ansaita. Muutama festivaali Saksassa on ottanut ohjelmistoonsa kaikki elokuvani ja varmaan ottavat seuraavankin. Kyllä elokuvien valintaperusteena täytyy olla jotakin muutakin kuin se, että niillä on sama ohjaaja.
Tekijanoikeus.fi: Joudut työssäsi kohtaamaan julkista arvostelua. Miltä negatiivinen kritiikki tuntuu ja tottuuko siihen?
Harri J. Rantala: Varsinkin alkuaikoina se satutti, kun tein töitä vilpittömin mielin ja omilla rahoilla. Sitä uskoi kertovansa aidosti tarinoita, eikä ymmärtänyt saamaansa rankkaa kritiikkiä. Tuolloin mietin, onko tässä touhussa mitään järkeä. Pohjalaiseen hulluun mentaliteettiin kuuluu kuitenkin jatkaa ja olla uskomatta kritiikkiä. Tämän päivän lehdet ovat huomisen kalakääreitä.
Tällä hetkellä näen kritiikin enemmänkin tuottajan näkökulmasta. Kaikki julkinen kritiikki on positiivista näkyvyyttä. On hyvä, jos kritiikin kautta syntyy keskustelua, tai jos joku alkaa puolustaa meitä. Mielipiteitä on yhtä monta kuin katsojia, ja kritiikki kannustaa pyrkimään parempaan.
Tekijanoikeus.fi: Sinusta on tehty dokumenttielokuva nimeltä Yhden miehen elokuva. Mitä mieltä olet siitä ja koetko, että se kertoo rehellisesti sinusta?
Harri J. Rantala: Suhtaudun Yhden miehen elokuvan lopputulokseen hyvin ristiriitaisesti. Perheyhteisöni on tuotu hienosti ja totuudenmukaisesti elokuvassa esille. Olin kuitenkin pettynyt siihen, että elokuvan välityksellä tekemiseni näyttävät ammattilaisten silmissä puuhastelulta. Esimerkiksi elokuvaa kuvattaessa olin Cannesin elokuvajuhlilla neljättä kertaa, mutta se näytettiin kuin kerta olisi ollut ensimmäinen. Jo edellisenä vuonna olin siellä onnistunut ja saanut elokuvalleni laajan festivaalilevityksen muun muassa Pietarin elokuvajuhlien pääsarjaan.
Yhden miehen elokuvan kautta syntyy kyllä hyvä kuva siitä kolmenkympin kriisistä, joka minulla sillä hetkellä oli. Olin ollut taiteilija kymmenen vuotta ja perusasiat olivat jääneet hoitamatta. Ei ollut asuntovelkaa, ei perhettä, vaimoa, autoa, ei mitään. Nythän minulla on ne kaikki. Yhden miehen elokuva on hyvä ajankuva, mutta suhtaudun siihen ristiriitaisesti.
Tekijanoikeus.fi: Yhden miehen elokuvasta voi päätellä, että perheesi tukee sinua urallasi. Kuinka tärkeäksi koet juuri lähipiirin tuen ammatissasi?
Harri J. Rantala: Perhe on äärimmäisen tärkeä vastapaino työlle. Dokumentin ajoista perhe on laajentunut siihen, että nyt siihen kuuluu myös apulaisohjaaja-pukusuunnittelija Sanna Panula. Jos puhutaan perheestä laajemmassa yhteydessä, niin Pohjanmaalla on perinteisesti kyläyhteisöjen perheillä ja suvuilla ollut tapana puhaltaa yhteen hiileen. Koen perheen ja perheyhteisön hyvin tärkeänä voimavarana.
Tekijanoikeus.fi: Mitä mieltä olet kotimaisen elokuvateollisuuden nykytilanteesta?
Harri J. Rantala: Näen tulevaisuuden valoisana. Alasta on tullut tasa-arvoinen. Kuka tahansa, jolla on tarina kerrottavana ja halua kertoa se, pääsee sen ohjaamaan. Tekniset valmiudet ja filmiajoista siirtyminen digitaalisuuteen ovat mahdollistaneet sen, ettei pitkänkään elokuvan tekeminen ole kallista. Digitaalisuus on tuonut tasa-arvon myös levitykseen, joten uskon tulevaisuudessa tehtävän yhä useampia elokuvia ja entistä kohdennetummin. Ei ole välttämättä arvokasta saada levitystä koko maassa, vaan kerrottavana voi olla myös paikallisia tarinoita.
Itselleni voi olla arvokasta, jos elokuviani näytetään Etelä-Pohjanmaalla 20 salissa. Ruotsissa tässä ollaan jo hyvin meitä edellä, sillä siellä kaikki tuotanto ei ole keskittynyt Tukholmaan. Jos myös Suomessa ymmärrettäisiin paikalliset mahdollisuudet niin ammattilaisten näkökulmasta kuin tarinoina, niin onnistumisen mahdollisuudet kasvaisivat ja ehkä niitä kansainvälisiäkin menestyksiä alkaisi löytyä. Elokuvasäätiön pitäisi ymmärtää ennen kaikkea alueellinen elokuva ja jakaa rahaa myös kehäkolmosen ulkopuolelle.
Tekijanoikeus.fi: Ihmiset katsovat elokuvia kuitenkin yhä enemmän nettipalveluista kuten YouTubesta ja Netflixistä? Miltä tämä nettiajan murros tuntuu sinusta?
Harri J. Rantala: Netti on erittäin hyvä asia ja siitä pitäisi nyt pystyä oppimaan. On tullut uusi formaatti, jolla on mahdollisuuksia. Itse olen pyrkinyt koko ajan pysymään ajassa mukana ja löytämään uusia levityskanavia. Tietysti elokuvateatteri on taloudellisessa mielessä tärkein levityskanava, eikä mikään muu varmasti lähiaikoinakaan pysty samanlaisiin tulovirtoihin. On myös mahdollista, että katsojat haluavat nähdä elokuvan elokuvateatterissa, vaikka olisivatkin nähneet sen jo netistä.
Tekijanoikeus.fi: Voiko Suomessa elättää itsensä tekemällä elokuvia?
Harri J. Rantala: Kyllä mielestäni voi, vaikka tietysti elokuva-ala on riippuvainen julkisesta tuesta. Alalla työskentelevien ihmisten tulisi saada asiallinen korvaus työstään ja saada harjoittaa ammattiaan ilman, että se menisi pelkäksi puuhasteluksi ja hyväntekeväisyydeksi. Taloudellinen menestyminen on paljon kiinni siitä, että löytää kohdeyleisönsä ja laskee tuotantokokoluokkansa oikein.
Itse lasken sen niin, että elokuvieni pääasiallinen levitysalue on Etelä-Pohjanmaa, jossa on 250 000 asukasta. Suomalaiset elokuvat saavat keskimäärin noin 100 000 katsojaa, tuskin 200 000. Poikkeuksena on yli 400 000 katsojaa kerännyt elokuva 21 tapaa pilata avioliitto, mutta tällaisia menestyksiä ilmaantuu noin yksi kymmenessä vuodessa. Näin laskettuna minun potentiaalini on siis sama kuin muiden tavoite. Jos elokuvaa saisi levitettyä vielä laajemmalle, se olisi plussaa. Kyllä sitä rahaa aina jossain on, joten kyllä täällä voi elokuvilla elää.
Tekijanoikeus.fi: Nyt kun olet saanut Kaukopartion päätökseen, onko tiedossa jo seuraavaa projektia?
Harri J. Rantala: Meillä on useampikin projekti suunnitelmissa tällä hetkellä. Olen jo useamman vuoden kehitellyt Juhannustyttö-nimistä fantasiaelokuvaa, joka kertoo eteläpohjalaisesta juhannuksesta. Sitten toiveissamme on saada tuotantoon humaani tarina lähimmäisen auttamisesta nimeltään Perunakeräys. Vuonna 1968 Lappiin tuli halla, joka tuhosi perunasadon. Nurmolaiset, ennen kaikkea naiset, heräsivät siihen, että nyt täytyy auttaa lähimmäistä. He keräsivät junavaunullisen perunoita ja lähettivät sen Lappiin. Perunakeräys kertoisi yhteisöllisyydestä, siitä, että kaveria ei jätetä. Aihe olisi mielestäni puhutteleva näinä aikoina, samaan tapaan kuin Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat oli edellisen laman aikana.
Tekijanoikeus.fi: Mitä neuvoja antaisit aloitteleville elokuvantekijöille?
Harri J. Rantala: Annan yksinkertaisen neuvon: Ei saa antaa periksi. Oppikaa oma kieli, mutta apinoikaa eli katsokaa, mitä muut tekevät ja oppikaa sitä kautta. Katsokaa esimerkiksi suosikkielokuvianne, seuratkaa suosikkiohjaajianne ja tutkikaa vaikka sitä, miten joku kohtaus on rakennettu. Sitä kautta saa sellaista oppia, jota ei kirjoista löydy. Sitten kun oma kieli löytyy, niin taivas on rajana!