9/2012 – Salla Simukka on tamperelainen nuortenkirjailija, suomentaja ja kirjallisuuskriitikko. Hänen teoksiaan on mm. Tapio ja Moona -sarja sekä WSOY:n nuortenkirjakilpailusta kartalle ponnahtanut esikoisteos Kun enkelit katsovat muualle. Simukka työskentelee myös Lukufiilis -kirjallisuuslehden toimituskunnassa ja on mukana käsikirjoittamassa TV2:n Uusi päivä -sarjaa.
Hänen tuorein romaaninsa Toisaalla (Tammi, 9/2012) on keväällä 2012 ilmestyneen Jäljellä -kirjan toinen puolisko, ”palapelin täydentävä pala”, joka antaa vastauksia ensimmäisen osan avoimiksi jääneisiin kysymyksiin. Kirjat kertovat salaperäisen tarinan lähitulevaisuuteen sijoittuvasta maailmasta.
Tekijanoikeus.fi: Minkä ikäisenä kiinnostuit kirjoittamisesta?
Salla Simukka: Olen kirjoittanut ihan lapsesta asti, kunhan kynä on vain jollain tavalla pysynyt kädessä. Aluksi kirjoittaminen kulki pitkään yhdessä piirtämisen kanssa, sillä kuvitin myös kirjoittamiani tarinoita.
Tekijanoikeus.fi: Oliko alusta asti selvää, että harrastuksesta voisi tulla ammatti?
Salla Simukka: Olin suunnilleen 8-9-vuotias, kun ensimmäisiä kertoja ajattelin ja sanoin ääneen haluavani isona kirjailijaksi. Eli kyllä minä sieltä asti olen pyrkinyt enemmän tai vähemmän määrätietoisesti kohti kirjailijan ammattia.
Tekijanoikeus.fi: Mitkä olivat lempikirjojasi tai kirjailijoitasi lapsena?
Salla Simukka: Kaksi, joita luin paljon ja joista tykkäsin, olivat Tove Jansson ja Astrid Lindgren. Luulen, että jokin niissä kirjoissa on vaikuttanut myös siihen, miten olen itse halunnut kirjoittaa. Kirjoissa voi olla sekä lapselle tai nuorelle avautuva taso että sitten aikuisempaa lukijaa kiinnostavia asioita.
Nuorena oli vaihe, jolloin luin käytännössä pelkästään fantasiakirjallisuutta, enkä lainkaan realistista lasten- tai nuortenkirjallisuutta. Mutta kasvoin siitä sitten ohi ja pystyin laajentamaan lukutottumuksia.
Tekijanoikeus.fi: Luetko edelleen paljon, silloinkin kun kirjoitat omaa kirjaa?
Salla Simukka: Nykyään luen jossain määrin vielä enemmän. Lukemisen tapa on kuitenkin muuttunut selvästi lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin kirjoja tuli luettua vain omaksi ilokseen. Nykyään luen kirjoja aika paljon työkseni, sillä arvostelen niitä Helsingin Sanomiin, Suomen Kuvalehteen sekä Hämeen Sanomiin. Varsinkin näin syksyllä edessäni on jatkuvasti arvostelukirjojen pino, joko odottaa lukemiseksi tulemista.
Luen kyllä jatkuvasti. En pysty edes kuvittelemaan elämää, jossa en lukisi kokoajan.
Tekijanoikeus.fi: Miltä tuntuu kirjailijana arvostella muiden kirjoja? Entä kuinka paljon luet muiden arvosteluja omista kirjoistasi ja miten annat niiden vaikuttaa itseesi?
Salla Simukka: Suomessahan on aika paljon kirjailijakriitikoita, jotka sekä tekee kirjoja että kirjoittaa kritiikkiä. Luulen, että meitä yhdistää kolikon molempien puolien näkeminen. Toisaalta sitä ymmärtää, miltä kirjailijasta tuntuu kritiikin saaminen ja toisaalta, miltä kirjailijana tuntuu kritiikin kirjoittaminen. Periaatteeni on, etten kirjoita kritiikkiä kirjailijalle itselleen, vaan aina lehden lukijoille. Vaikken olisi itse pitänyt kirjasta, niin mielestäni tehtäväni ei ole tyrmätä sitä, vaan haluan kertoa kirjasta mahdollisesti kiinnostuneille lukijoille, että tällainen kirja on ylipäänsä olemassa. Tämä varmaan johtuu myös siitä, että kun tietää kuinka pitkä prosessi kirjan kirjoittaminen on, niin sen teilaaminen muutamalla virkkeellä tuntuu aika tylyltä.
Toki kun itse on lukenut kritiikkiä omista kirjoistaan, niin sitä on yhä enemmän oppinut käsittelemään kritiikin yhden ihmisen näkemyksenä, jossa peilautuvat henkilön esteettiset mieltymykset ja tottumukset. Mutta eihän negatiiviselle kritiikille koskaan immuuniksi tule ja kehujen saaminen on aina kivempaa. Ehkä sen olen vähitellen kuitenkin oppinut, ettei pidä juuttua liikaa niihin negatiivisiin lauseisiin ja yrittää muka niiden mukaan muuttaa tyyliään. Ei siitä tule yhtään mitään.
Tekijanoikeus.fi: Minkälainen on päivärutiinisi, kun kirjoitat kirjaa?
Sala Simukka: Olen hyvin virkamiestyyppinen kirjailija. En kirjoittele öisin punaviinin voimalla, vaan ihan päiväsaikaan. Yritän päästä heti aamusta kirjoittamaan, koska aamu ja aamupäivä ovat minulle parasta aikaa. Tietokone menee kiinni viimeistään puoli yhdeksän uutisiin mennessä, tosin joskus siitä vähän lipsuu. Aina ei ole helppoa erotella työaikaa vapaa-ajan surffailusta tai muista päivittäisistä asioista, mutta uskon kyllä päivän aikana tekeväni vähintään sen kahdeksan tuntia työtä kirjan eteen.
Tekijanoikeus.fi: Kuinka kauan yhden romaanin kirjoittamiseen kuluu yhteensä aikaa?
Salla Simukka: Sanoisin, että ihan ensimmäisestä ideasta kirjan ilmestymiseen aikaa on ehtinyt vuosi tai kaksi vuotta. Sinä aikana kuitenkin tapahtuu paljon muitakin asioita, enkä istu koko kahta vuotta tietokoneen ääressä kirjoittamassa. Kirjan kirjoittaminen on monivaiheinen prosessi.
Tekijanoikeus.fi: Olet kirjoittanut myös yhdessä kirjailijamiehesi Karo Hämäläisen kanssa. Miten päivärytmi muuttuu tämänkaltaisessa yhteistyössä?
Salla Simukka: Ei käytännössä mitenkään, sillä Karon kanssa kirjoittamissani kirjoissa meillä on molemmilla ollut selvästi omat reviirimme ja kumpikin on voinut tehdä kirjoitustyötä silloin, kun on itse halunnut.
Tekijanoikeus.fi: Sitten kysymys, jota kaikki kirjailijat inhoavat: Mistä saat inspiraation tarinoihisi?
Salla Simukka: Luulen, että se on jollain tavalla ympäröivän maailman ja sisäisen todellisuuden solmukohtia. Ympäröivästä maailmasta tulee impulsseja ja sitten toisaalta impulsseja tulee siitä, mitä itse mietin, koen ja tunnen. Kun nämä impulssit sitten kohtaavat toisensa kiinnostavalla tavalla, niin se saa aikaan idean tai inspiraation.
Yleensä kyseessä on jokin asia, joka jää jollain lailla vaivaamaan ja jota jää miettimään. Se voi olla jokin lause, henkilö tai uutinen, jonka ympärille sitten tarina lähtee kehittymään. Mikä tahansa ympäristöstä voi muotoutua osaksi kirjallista teosta.
Tekijanoikeus.fi: Olet tehnyt paljon käännöksiä ruotsinkielisistä kirjoista. Miten käännöstyö eroaa kirjoitustyöstä? Tarvitaanko siihenkin luovuutta?
Salla Simukka: Käännöstyössä ei tarvitse keksiä mitään, sillä joku toinen on jo keksinyt sen kaiken. Siinä pitää vain saada se kaikki sanottua mahdollisimman samalla tavalla kuin kirjailija on alkuperäisteoksessaan sanonut. Kääntämisessä tarvitaan ehdottomasti luovuutta, sillä siinä pitää myös löytää kirjailijan tyyli ja pyrkiä jäljittelemään sitä mahdollisimman hyvin suomenkielellä.
Käytännössä käännöstyö on aika paljon salapoliisityötä, ihan faktojen tarkistamista ja selvittämistä. Google on nykyään melkein suurin apuväline kääntäjälle. Kun olen joskus miettinyt, mihin ihminen tarvitsee yleissivistystä, niin voin nyt sanoa tarvittavan ainakin käännöstyössä. Maantieto, historia, matematiikka… kaikki on osoittautunut tavalla tai toisella hyödylliseksi.
Tekijanoikeus.fi. Onko vieraskielisen kirjailijan tyyli ja näkemys vaikea kääntää suomenkieliseksi?
Salla Simukka: Itse olen suomentanut etupäässä dekkarikirjoja sekä vastaavia teoksia, joissa ei ehkä kuitenkaan se tyyli ole kaikkein keskeisimmässä osassa. Peruskielen kääntäminen on mielestäni helpompaa kuin nimenomaan kielellä, tyylillä ja sanaleikeillä pelaavien kirjailijoiden suomentaminen. Todella kunnioitan niitä suomentajia, jotka siihen pystyvät!
Tekijanoikeus.fi: Pystytkö keskittymään samanaikaisesti sekä käännöstyöhön että oman kirjan kirjoittamiseen?
Salla Simukka: Periaatteessa kyllä, jos on pakko, mutta mielelläni en tekisi saman päivän aikana molempia. Mieluummin niin, että viikon verran tekee käännöstyötä ja viikon verran sitten omaa tekstiä. Käännöstä pystyy kyllä tekemään, vaikkei siihen pystyisi uppoutumaan pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Oma kirjoittaminen vaatii kuitenkin enemmän aikaa ja tiedon siitä, että on nyt muutama päivä aikaa tehdä vain ja ainoastaan sitä.
Tekijanoikeus.fi: Miltä tuntui saada esikoisteoksesi Kun enkelit katsovat muualle (WSOY, 2002) julkaistuksi?
Salla Simukka: Tuntui tosi hyvältä! Olin kirjoittanut esikoisteoksen käsikirjoituksen ensimmäisen version jo lukion toisen ja kolmannen vuoden välisenä kesänä, jonka jälkeen lähetin sen WSOY:n nuortenkirjakilpailuun. En päässyt kilpailussa kolmen parhaan joukkoon, mutta kaikkien ehdokkaiden joukosta valittiin kymmenen käsikirjoitusta, jotka vaikuttivat kiinnostavilta ja joita voisi lähteä työskentelemään eteenpäin. Kun enkelit katsovat muualle oli yksi niistä ja niin se sitten monien vaiheiden jälkeen julkaistiin vuonna 2002.
Käytännössä olin jo kymmenen vuotta haaveillut siitä, että minusta tulisi jonain päivänä kirjailija, joten oli se totta kai 21-vuotiaana ihan uskomaton tunne.
Tekijanoikeus.fi: Perustuuko Tapio ja Moona -sarjan kirjat omiin kokemuksiisi teini-ikäisenä?
Salla Simukka: Kyllähän ne aika paljon perustuvat omiin kokemuksiin. Esimerkiksi kirjojen lukio on selvästi Tampereen ilmaisutaidon lukio, jonka olen itse käynyt. Ensimmäinen Tapio ja Moona -kirja Kipinä (WSOY, 2006) sijoittuu Prometheus-leirille, jonka olen itse käynyt ja jonka leiritoiminnassa olen ollut mukana. Henkilöt sen sijaan on rakennettu omiksi itsenäisiksi hahmoikseen, Tapio tai Moona ei kumpikaan ole suoraan minä.
Tekijanoikeus.fi: Tapio ja Moona ovat sinulle selvästi tärkeitä hahmoja. Kuinka pitkälle olet jo mielessäsi suunnitellut heidän elämäntarinaansa tai kuinka paljon tiedät heistä asioita, joita kirjoissa ei ole koskaan kerrottu?
Salla Simukka: Tapio ja Moona -sarjaa on ilmestynyt viisi kirjaa ja minulla on mielessäni ideat vielä kahteen kirjaan. Tällä hetkellä en vielä tiedä, milloin ne päätyvät näkemään päivänvalon.
En ole ihan eläkevuosiin saakka pohtinut Tapion ja Moonan tulevaisuutta, mutta hahmoihin on toki muodostunut tiivis suhde ja tiedän niistä paljon. Jos minulta kysyttäisiin kysymyksiä Tapiosta ja Moonasta – lempielokuvia tai muuta vastaavaa – niin luulen kyllä, että vastauksia alkaisi tulla kuin apteekin hyllyltä, vaikkei sitä olisi kirjassa mainittukaan. Tulevaisuus on kuitenkin eri asia. Voisin oikeastaan nähdä molemmille aika montakin eri tulevaisuuden polkua, eikä sitä halua välttämättä edes lyödä lukkoon tarkkaan sitä, mitä hahmoille tulee tapahtumaan.
Tekijanoikeus.fi: Uusi romaaniparisi Jäljellä ja Toisaalla (Tammi, 2012) on askel lähempänä fantasia- ja scifikirjallisuutta, mutta kertoo samalla tavallisista nuorista. Oliko tietoinen ratkaisu sijoittaa nuortenkirja uuden genren puitteisiin?
Salla Simukka: Tavallaan ei, tavallaan joo. Jäljellä ja Toisaalla sijoittuvat määrittelemättömään lähitulevaisuuteen, mutta käsikirjoituksen ihan ensimmäinen versio sijoittui tähän päivään. Tarina alkoi kuitenkin nostaa esiin erilaisia teemoja, joiden syventäminen ja käsitteleminen alkoi vaatia tulevaisuuteen siirtymistä. En siis alun perin lähtenyt tietoisesti kirjoittamaan scifiä, mutta en myöskään nähnyt mitään syytä estellä sitä, kun tarina prosessin aikana muotoutui siihen suuntaan.
Tekijanoikeus.fi: Onko Toisaalla nyt sitten jatko-osa vai ei?
Salla Simukka: Se ei perinteisessä mielessä ole jatko-osa, niin että ensimmäisen kirjan tapahtumat a, b, c jatkuisivat tapahtumilla d, e ja f. Suurin osa Toisaalla -kirjasta tapahtuu kuitenkin samaan aikaan kuin Jäljellä ja molemmissa kirjoissa esiintyy samoja hahmoja. Toisaalla tavallaan avaa niitä asioita, jotka ensimmäisessä kirjassa jäivät vähän mysteereiksi.
Tekijanoikeus.fi: Onko ensimmäisen puoliskon tarkoitus kuitenkin toimia itsenäisenä teoksena?
Salla Simukka: Minun mielestäni kyllä, mutta ymmärrän toki niitä monia lukijoita, joiden mielestä Jäljellä ei vastausten puuttumisen vuoksi toimi itsenäisenä teoksena. Tosin tässä on otettava huomioon se, että lukiessaan Jäljellä -kirjaa ihmiset ovat olleet tietoisia kirjaparin toisen puoliskon ilmestymisestä. Lukijoiden ajatukset ovat siis jo virittäytyneet siihen, että tarina ei ole vielä päättynyt. Olisi voinut ollut mielenkiintoista tietää, miten ihmiset olisivat suhtautuneet ensimmäiseen kirjaan, jos kukaan ei olisi tiennyt toisesta osasta. Olisiko silloin ykköskirja nähty itsenäisenä teoksena, sen avoimesta lopusta huolimatta?
Tämä on myös tavallaan ollut ihan kaunokirjallinen kokeilu siinä mielessä, että halusin nähdä miten tällainen kirjapari otetaan vastaan ja minkälaisia reaktioita se aiheuttaa. Jäljellä on näyttänyt aiheuttavan sekä hyvin ihastunutta että erittäin raivostunutta palautetta.
Tekijanoikeus.fi: Mistä omasta kirjastasi pidät eniten?
Salla Simukka: Kaikista tykkään eri tavoin. Esikoinen on aina esikoinen. Sitten tykkään Karon ja minun yhdessä tekemästä Luokkakuvasta (Tammi, 2009), koska siinä on saatu niin erityyppisiä tekstejä yksien kansien sisään. Ja uusin kirja on aina siinä mielessä läheisin ja onnistunein, että se tuntuu parhaalta mihin on siihen asti pystynyt.
Tekijanoikeus.fi: Lasten ja nuorten huomiosta kilpailee nykyään yhä useampi asia. Uskotko kirjojen tulevaisuuteen?
Salla Simukka: Kyllä minä uskon kirjojen tulevaisuuteen. Viime vuosina on nähty, että kirjoista voi tulla ilmiöitä ihan samalla tavalla kuin elokuvista tai tietokonepeleistä tai musiikista. Harry Potter, Twilight, Nälkäpeli – kaikki nämä ovat saaneet miljoonat nuoret tarttumaan kirjoihin ja lukemaan niitä.
Tekijanoikeus.fi: Mitä mahdollisuuksia tai uhkia on mielestäsi tuonut kirjojen siirtyminen digitaaliseenkin muotoon?
Salla Simukka: Omista kirjoistani Tapion ja Moonan viimeisin tarina Ylivalotus (WSOY, 2011) on ilmestynyt e-kirjana. Mielestäni on kuitenkin vielä aika mahdoton sanoa, minkälaiseksi e-kirjojen käyttö tulee muodostumaan. Ainakin Suomessa se on vielä ihan alkutekijöissään. Muuttuuko kirjojen lukeminen siirtyessään erilaiseen välineeseen vai pysyykö se loppujen lopuksi ihan samanlaisena? Ehkä siitä tulee samanlaista kuin että on kirja ja on äänikirja, niin sitten on kirja ja on e-kirja.
Tekijanoikeus.fi: Mitä terveisiä tai neuvoja haluaisit lähettää nuorille kirjailijanaluille?
Salla Simukka: Lukeminen on vähintään yhtä tärkeää kuin kirjoittaminen. Se on ainakin itseäni auttanut kirjoittajana kaikkein eniten. Edelleenkin suurimmat oivallukseni kirjailijana tulevat yleensä lukemalla muiden teoksia ja oivaltamalla niistä uusia tapoja tehdä, kertoa ja katsoa asioita. Sitä voi helposti sokaistua omalle tyylilleen ja omalle tavalleen kertoa asioita, mikäli jatkuvasti pakertaa vain sen oman tekstinsä parissa. Kannattaa oikeasti lukea tosi, tosi paljon!
