Tuuli Hypén
11/2020 – Tuuli Hypén on turkulainen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja, joka on tunnettu erityisesti Nanna-sarjakuvistaan. Tekijanoikeus.fi:n haastattelussa Hypén kertoo mm. itseoppimisesta, sarjakuvapiirtäjän arkirutiineista sekä siitä, miltä tuntuu saada ensimmäinen oma työ julkaistua.
Tekijanoikeus.fi: Milloin ajattelit ensimmäisen kerran, että piirtämisestä voisi tehdä itselleen ammatin?
Tuuli Hypén: On vaikea määritellä ajankohtaa, jolloin oma piirtäminen alkoi muuttua selkeästi ammatilliseksi. Piirsin opiskeluaikoina rahaa vastaan internet-yhteisöissä kuvituksia tutuille ja tuntemattomille yksityishenkilöille – aivan kaikenlaista hauskoista synttärikorteista harrastelijamaisiin sarjakuviin. Sain mukavasti tienestiä, mutta kaipasin kuitenkin työhöni säännöllisyyttä, uskottavuutta, yhteistyötä yritysten ja kustantajien kanssa ja ehkä nimeäkin. Ensimmäisen oman julkaistun sarjakuvan myötä ajatus piirtäjän urasta alkoi tuntua sekä mahdolliselta että mielekkäältä.
Oliko sinulla lapsena joitain lempisarjakuvia? Onko maku muuttunut vuosien kuluessa?
Luin lapsena kaikki sarjakuvat, mitä kirjastosta löysin. Wendy Pinin Elfquest on varmasti yksi tärkeimmistä innoittajistani. Pidin valtavasti Pinin hallitusta ja kauniista piirrostyylistä. Se oli ihan tyylipuhdasta länsimaista sarjakuvaa, jossa kuitenkin näkyi tiettyjä manga-vaikutteita. Sarjakuvassa oli jännittävälle vaellusretkelle ajautunut persoonallinen hahmokavalkadi, ja se resonoi mukavasti roolipeli-innostukseni kanssa.
En mielelläni enää lue niitä sarjakuvia, joita lapsena ja teini-ikäisenä rakastin. Aika kultaa muistot ja aikuiset aivoni ovat valitettavasti aika kriittiset. Haluan muistaa vanhat suosikkisarjakuvani täydellisempinä kuin mitä ne oikeasti ovatkaan. Nykyään Pidän synkistä sarjakuvatarinoista, jotka herättävät levottomuutta. Esimerkiksi Fabien Vehlmannin ja Kerascoëtin Beautiful Darkness on juuri tällainen. Se jää kummittelemaan mieleen.
Millä tavalla olet opiskellut / opetellut piirtämistä?
Olen pitkälti itseoppinut. Yläasteella olin kuvisluokalla, mutta sen jälkeen taideopinnot eivät jatkuneet, koska en saanut opiskelupaikkaa. Päädyin opiskelemaan kulttuurihistoriaa ja hajanaisia sivuopintoja Turun yliopistoon. Luennoilla usein joko nukuin tai piirtelin luentovihkoon. Kotona taas opettelin skannaamaan piirroksiani ja käyttämään Photoshoppia. Ystävien ja nettituttujen kannustus oli valtavan innostavaa. Piirtäminen oli lisäksi tapa, jolla kerroin tarinoita ja loin satoja roolipelihahmoja viihtyäkseni vapaa-ajalla. Jälkikäteen ajatelleen tuntuu siltä, että suoritin ikään kuin kahta opintoa yhtä aikaa; yhtäältä kulttuurihistorian maisterin papereita ja toisaalta itseopiskeluna paikoin aika kovaa piirtämiskoulua. Ei ihme, että olin aina väsynyt.
Miltä tuntui saada ensimmäinen sarjakuvasi julkaistua? Mistä sarjakuvasta oli kyse?
Oma sarjakuva oli unelmien täyttymys. Se oli todella hyvä käyntikortti, jonka avulla sain uusia töitä, rohkeutta ja hyviä ystäviä muista alan tekijöistä.
Kerroin noihin aikoihin eräälle asiakastietojani päivittävälle pankkivirkailijalle olevani ammatiltani sarjakuvantekijä. Virkailija sanoi, että ”voidaan me myös laittaa tähän, että olet opiskelija”. Minä sanoin, että ei käy, koska olen ammatiltani sarjakuvantekijä. En tiedä, olenko pankin tiedoissa yhä opiskelija. Virkailija sanoi hymistellen, että ”toivottavasti sinusta joskus vielä kuullaan.”
Saitko ensimmäisen kustannussopimuksesi helposti vai jouduitko kuulemaan paljon kielteisiä vastauksia?
Kun tarjosin Nanna-sarjakuvaani muutamille tietämilleni sarjakuva-alan kustantajille, sain aluksi kuulla pari kieltävää vastausta ja tsemppaavaa kommenttia, mutta kovin kauaa en joutunut kustannussopimusta odottamaan. Arktinen Banaani otti minut talliinsa ja heidän kanssaan julkaisin sen jälkeen useita sarjakuva-albumeita. Uskon, että minulla oli tässä asiassa aika paljon aloittelijan tuuria, koska ilmestyin sarjakuvamaailman kartalle täysin puskista. Monet tekijät ovat ennen ensimmäistä kustannussopimustaan ehtineet kerryttää kokemusta esimerkiksi piirtämällä blogeihin tai tekemällä pienlehtiä.
Minkälainen arkirutiini sinulla on työpäivinä?
Herään yleensä joka päivä melko myöhään aamupäivällä, juon pannullisen kahvia ja pelaan videopelejä alkuiltaan asti. Aloitan hommat laiskasti siinä vaiheessa, kun paine niskassa alkaa kasvaa. Kun saan hitaasti hyvän työfiiliksen päälle ja hommat alkavat sujua, saatan tehdä duunia koko yön aamukuuteen asti. Yleensä seuraan samalla sivusilmällä jotain kannibaalidokkareita tai sitä, miten Dr. Phil yrittää saada erinäisten seinähulluiksi käsikirjoitettujen ihmisten asiat kuntoon.
Teen töitä usein ryöpsähdyksittäin. Intensiivisten duunipäivien välille voi jäädä montakin vapaapäivää, jolloin vain pelaan, roikun somessa tai harkitsen asuntoni siivoamista. Paljon riippuu siitä, onko työn alla paljon kuvitushommia ja/tai jokin julkaisuun liittyvä aikataulu, josta täytyy pitää kiinni. Joskus olen faktisesti työtön, kun edellinen homma on loppunut, eikä uutta ole vielä näköpiirissä. Näissä suvantokohdissa on aina se riski, että päätän aloittaa uuden sarjakuvan tai lastenkirjan ilman mitään näkemystä projektin rahoituksesta.
Tunnetuin hahmosi lienee Nanna. Minkälaista on ollut tehdä sarjakuvaa niin säännöllisesti ja pitkäaikaisesti?
Suurin osa suomalaisista sarjakuvantekijöistä tekee sarjakuvien ohella kuvitusalan töitä elättääkseen itsensä. Näin on nykyään myös minun laitani. Tunnen olevani onnekas, koska Nanna-sarjakuvani elätti minua monta vuotta ja sain kokea, millaista elämä on kuin voi keskittyä vain yhteen hommaan. Haluan toki tehdä itseni näköisiä sarjakuvia vielä jatkossakin.
Kuinka haastavaa on löytää uusi idea sarjakuvastrippiin monta kertaa viikossa, deadlinejen paukkuessa päälle?
Olen yhtäaikaisesti piirtänyt sanomalehtiin sekä arkisarjakuvaa että sunnuntaisarjakuvaa, mikä tarkoittaa sitä että sarjakuvantekijänä on pitänyt yrittää olla hauska viikon jokaisena päivänä, oli oma fiilis mikä tahansa. Se on haastavaa. Jutuniskentään kyllä syntyy rutiineja, mutta riskinä on, että rutiineihin nojatessa alkaa nopeasti toistamaan itseään. Strippisarjakuvan käsikirjoittajan aivot oppivat kysymään jokaisen ulkomaailmasta tulevan ärsykkeen kohdalla, että ”saisiko tästä sarjakuvan”.
Joudutko ammatissasi tekemään paljon muutakin kuin itse piirtämistä? Tarkoitan esimerkiksi markkinointia, kirjanpitoa – käytännössä siis oman firman pyörittämistä?
Kaikenlaista sälähommaa on riittämiin. Sarjakuvantekijänkin pitää maksaa veronsa ja löytää Omaverosta työhuonevähennys. Minulla ei valitettavasti ole omaa kirjanpitäjää tai laskuttajaa, joten aikaa kuluu kuittien tihrusteluun ja laskujen lähettämiseen. Minulla ei myöskään ole sihteeriä, joka vastaisi asiakkaiden lähettämiin sähköposteihin puolestani. Ei ole omaa nettisivujen tekijää, eikä kuskia, joka ajaisi minua milloin minnekin kyläkouluun pitämään sarjakuvapajoja. Minulla ei (toistaiseksi vielä ainakaan) ole kloonia, jonka voisin lähettää esiintymään näihin pajoihin puolestani. En kuitenkaan pidä näitä piirtämisen ulkopuolisia asioita kohtuuttomina rasitteina, vaan tehtävinä, jotka mahdollistavat sen, että piirtämällä voi elää.
Olet myös tehnyt kuvituksia mm. lautapeleihin. Miten kuvitusten tekeminen poikkeaa sarjakuvan piirtämisestä?
Kuvitusten tekeminen on hyvin asiakaslähtöistä. Pidän siitä, että saan työlleni selkeät puitteet ja aikataulun, ja että asiakas ikään kuin katsoo olkapääni yli, miten piirros rakentuu. Siinä missä sarjakuva-albumin tekemiseen kuluu helposti kokonainen vuosi ja se on henkilökohtainen prosessi, kuvitushommat saa usein nopeasti pakettiin eikä sieluaan tarvitse puristaa tyhjiin niitä varten. Myös aiheiden vaihtelevuus on plussaa. Välillä on pakko kokeilla erilaisia tyylejä ja tekotapoja, ja silloin todennäköisesti oppii jotain uutta.
Mitä tekijänoikeus merkitsee sinulle?
Tekijänoikeus merkitsee minulle rahaa tehdystä työstä ja sitä, että minulla on virallinen ammatti. En ole piirtäjänä lainsuojaton, joka myy teoksiaan kuin mitä tahansa kalankääreitä pystymättä mitenkään vaikuttamaan niiden käyttöön ja loppusijoituspaikkaan. Ilman tekijänoikeutta taidealan työläisen arki olisi varmasti hyvin stressaavaa ja haastavaa, kenties jopa mahdotonta. Ihan arkisella tasolla minulle tulee hyvä mieli, kun tekijänoikeuttani kunnioitetaan ja minulta kysytään lupaa töideni käyttöön. Silloin minut nähdään tekijänä ja työtäni arvostetaan.
Mitä sinulla parhaillaan työn alla? Onko tulevaisuuden suunnitelmia, joista haluat mainita?
Koronakevään aikana päätin piristää itseäni ja ystäviäni piirtämällä joka päivä someen yhden groteskin ja huonosti käyttäytyvän kissan. Kun kissoja alkoi olla jo aika paljon, kustannustoimittajaystäväni Vesa Kataisto ehdotti, että kissat pitäisi saada kansiin. Näin siis tehdään. Pyrimme saamaan ”Karun kissakirjan” painoon vuoden loppuun mennessä. Sanokaa mitä sanotte, maailmaan mahtuu aina lisää kevyttä ja tyhmää kissasarjakuvaa!