Laura Birn

Laura Birn
Kuva: Jaana Rannikko

5/2015 – Laura Birn on yksi Suomen eturivin näyttelijöistä. Päärooli elokuvassa Puhdistus avasi hänelle myös kansainvälisiä ovia. Keväällä Birn on nähty kahdessa suomalaisessa elokuvassa, Petri Kotwican draamassa Henkesi edestä ja sivuroolissa Jörn Donnerin omalaatuisessa Armi Ratian muotokuvassa Armi elää! Myös Napamiehet -televisiosarjassa seikkaili erikoinen hahmo ”Laura Birn”. Jussi-palkittu Birn kertoo tekijänoikeus.fi:n haastattelussa muun muassa ohjaajista ja töistään ulkomailla.

Tekijänoikeus.fi: Miten suomalainen näyttelijä saa elokuvaroolinsa? 

Suomessa se menee vielä niin, että ohjaaja soittaa. Täällä on pienet piirit, ja se on ihanaa. Ei tarvita välttämättä agentteja ja puhelinnumerot eivät ole niin monien toimistojen takana.

Henkesi edestä -elokuvan tapauksessa Petri Kotwica soitti puolitoista vuotta ennen kuin lopulta pääsimme kuvaamaan. Hän kysyi, olenko kiinnostunut lukemaan uuden käsikirjoituksen. Tietysti olin, olen pitänyt Petrin jutuista ja ihaillut hänen tyyliään.

Käsikirjoitus oli hieno ja erilainen. Tapasimme muiden näyttelijöiden kanssa Kotwican monta kertaa. Säännöllisissä tapaamisissa kommentoitiin käsikirjoituksen uusia versioita. Saimme vaikuttaa aika paljon roolihahmoihimme.

Tekijänoikeus.fi: Millainen ohjaaja Kotwica on?

Hänellä on intohimoinen suhde kaikkeen elokuvassa. Mikään ei ole ihan sama, vaan kaikki on helvetin tärkeää. Se intohimo tarttuu kaikkiin.

Petri ei ole ironinen tai kyyninen. Hän on vilpitön. On helppo suhtautua asioihin ironisesti ja tunnistan sen itsestänikin. Petri sanoo asian aina suoraan.

Tekijänoikeus.fi: Onko Henkesi edestä trilleri?

Se ensimmäinen lukemani käsikirjoitusversio oli trilleri. Sanoisin, että siitä kehittyi draama. Trilleri on genre, jota en ehkä osaa tarkkaan määritellä. Mutta minusta Henkesi edestä on draama, koska siinä suspense ei ole tärkeintä, vaan se miten ihmiset käsittelevät asioitaan ja suhdettaan vaikeisiin tapahtumiin.

Tekijanoikeus.fi: Yhdistääkö rankka aihe elokuvan työryhmää? Haetaanko helpotusta huumorista? Olen kuullut, että rajujen tai surullisten elokuvien kuvauksissa nauretaan paljon silloin, kun kamera ei käy.

Mä olen kuullut samaa. En tiedä, onko se totta. Se on paljosta kiinni. Ainakaan se ei ole kokemukseni mukaan niin, että rankkaa elokuvaa tehtäessä kaikki olisivat ranteet auki -fiiliksellä ja ajattelisivat, että ollaanpa syvissä vesissä. Mutta ei kuvauspäivänä voi heittää ihan tyhmää läppää, jos pitää keskittyä. Jotkut voivat heittäytyä sekunnin sadasosassa höplöttämisestä kohtauksen vaatimaan vakavaan tunnelmaan, minä en. Minulle rajujen tai surullisten kohtausten tekeminen vaatii keskittymistä.

Mutta sanoisin, ettei rankan tekeminen sulje huumoria ainakaan pois.

Komedianteko taas voi olla kiusallista. Mitä jos kuvauksissa ei ole ollenkaan hauskaa? Tai siellä voi olla sairaan hauskaa. Mulla on kokemuksia kummastakin, kaikennäköisestä.

Jos tehdään jotain jollekulle erityisen vaativaa kohtausta, näyttelijät ja työryhmä kunnioittavat sitä ja antavat rauhaa keskittyä. Siitä tulee tunne, että noi välittävät. Se on ihanaa.

Tekijanoikeus.fi: Olet myös mukana televisiosarjassa Napamiehet. Siinä näyttelet näyttelijää, jonka nimi on Laura Birn. Mistä on kyse?

Tommi Korpela soitti ja kertoi, että olisi rooli: hahmon nimi on Laura Birn ja se on tosi rakastanut Tommi Korpelaan. Se kuulosti hauskalta. Tuntien Tommin ja toisen kirjoittajan, Janne Reinikaisen, arvasin että huumori on minun makuuni. Ennen kuvauksia tosin asetelma kääntyi niin, että mun hahmo ei pidäkään Tommista yhtään.

Mulla on yleensä hyvä pokka, mutta Napamiesten kuvauksissa nauroin todella paljon.

Tekijänoikeus.fi: Suomessa asiat otetaan usein aika kirjaimellisesti. Onko siinä olemassa joku riski, kun näyttelee ei-niin-rakastettavaa roolihahmoa, jolla on sama nimi kuin itsellä?

Ajattelin, että jos joku luulee, että mä olen yhtä hankala ja outo kuin roolihahmoni, menköön! Ei se ole niin vakavaa. En mä sitä pelkää.

Suurempi riski on silloin, jos tekee televisio-ohjelmaa, jota esitetään joka päivä. Silloin on mahdollista, että monet katsojat sekoittavat roolihahmon ja oman persoonan.

Tekijänoikeus.fi: Joutuuko suosittu näyttelijä miettimään Suomessa, missä menee näkyvyyden raja? Meillä on aika vähän hyvin suosittuja näyttelijöitä, ja monet tekevät kolmekin elokuvapääosaa vuodessa ja siihen päälle ehkä vielä televisiojuttuja.

En ole miettinyt sitä. Mulla oli viime vuonna neljän eri elokuvan kuvaukset, tosin The Ones Below ei ollut Suomessa. Jos olisi tarjottu viidennettä, en olisi ajatellut, että nyt tuli tehtyä liikaa.

Tekeminen menee sykleissä. Vuonna 2013 tein tosi vähän. En muista mitä puuhailin, mutta en ainakaan kauheasti töitä.

Enkä tiedä, miten sitten tuli niin monta juttua peräjälkeen. En ollut mitenkään tarkoituksellisesti esillä sitä varten. Sattumaa se on.

Nautin siitä, kun on kiirettä ja paljon töitä. Nautin myös lötköilyajoista, kun ei ole hoppu minnekään. Mutta en ajattele, että mun pitäisi kantaa jotain vastuuta siitä, jos jotkut muut minuun kyllästyvät.

Tekijanoikeus.fi: Sinua ohjasi taannoin myös Jörn Donner elokuvaansa Armi elää! Olet siinä erikoisessa sivuosassa blondi afrokampaus päässä.

Donner on suorapuheinen. Hän ei kiertele, eikä yritä olla poliittisesti korrekti. Ohjaajana hän sanoo tasan sen, mitä haluaa. Hän voi sanoa sen, koska valtavan kokemuksensa vuoksi hän tietää sen niin tarkkaan. Jörn on huumorintajuinen ja valtavan älykäs. Hänellä on huikeita anekdootteja elämän varrelta.

Donner kutsui mua roolihahmoni kampauksen vuoksi ”pikku kummitukseksi”. Tuokaa se pikku kummitus tänne, se sanoi.

Olin noin viikon Armi elää! -kuvauksissa. Se oli virkistävää. Kuten muutkin ihan parhaat ohjaajat, Donner osaa kerätä hienon joukon ja johtaa sitä. Se on tärkeä taito. Ei ole helppoa rakentaa ryhmää, jonka kemiat menevät yhteen.

Tekijänoikeus.fi: Mitä itse pidit Armi elää! -elokuvasta?

Se on villi, piittaamaton ja rohkea. Helvetti, tehdään jotain mikä inspiroi itseä! Se hämmentää katsojaa positiivisella tavalla. Pidin kovasti siitä.

Tekijanoikeus.fi: Olet tehnyt aina välillä myös teatteria. Mitä viimeksi?

Kuulun nykyteatteriryhmään Vibes, se on pitkä esitys ja kollektiivi. Ei mitään pitkiä näytöskausia, vaan esimerkiksi näytöksiä Baltic Circle-festivaalilla.

Teatteri on niin erilainen prosessi kuin elokuva. Kun leffa tulee ensi-iltaan, se ei enää ole millään tavalla mun käsissä. Voin vain kuunnella mielipiteitä kohteliaasti.

Mulla on ikävä teatteriin, harjoituksiin ja siihen yhdessä kehittämisen prosessiin. Siinä on omat ilonsa ja kauhunsa.

Tekijänoikeus.fi: Miten olet saanut ulkomaiset elokuvaroolisi? Aloitetaan vaikka Lawrence Blockin dekkarin filmatisoinnista Tanssi haudoilla, jossa pääosan näytteli Liam Neeson.

Agenttini Laura Munsterhjelmin kautta sain myös amerikkalaisen agentin. Agentit esittelevät näyttelijöitä roolittajille ja ohjaajille.

Puhdistus päätyi amerikkalaisagenttini kautta Tanssi haudoilla -elokuvan ohjaajan Scott Frankin hyppysiin. Hän piti siitä ja otti yhteyttä. Rooli oli alun perin kirjoitettu lattarihahmoksi, mutta sillä taustalla ei ollut niin väliä. Käsikirjoitus muuttui sen verran, että hahmosta tulikin vaaleahiuksinen.

Tekijänoikeus.fi: Entä brittielokuva The Ones Below?

Kilkennyssä Irlannissa on pieni Subtitle Film Festival, jossa esitetään eurooppalaista elokuvaa. Ei tarvitse olla upouusi elokuva, siellä on useita vuosia vanhojakin. Sinne saapuu näyttelijöitä ja roolitusalan ihmisiä tapaamaan toisiaan, ja on järjestetty niin, että kaikki tapaavat kaikki, ainakin nopeasti.

Olin jo Berliinissä tavannut The Ones Below’n roolittajat ja tiesin, että he etsivät ulkomaalaista näyttelijää. Hekin olivat nähneet Puhdistuksen. Kilkennyn jälkeen menin Lontooseen koekuvauksiin.

Se oli ihanaa, oikeat koekuvaukset! Aika usein sanotaan, että tee iPhonella video ja lähetä se. Sellaisessa pitää sitten itse näytellä sotajoukot ja ritari viemässä sulta lapsen, tai mitä ne keksivätkään pyytää. Sellainen on todella vaikeaa mulle. Nämä olivat kunnon puolitoistatuntiset koekuvaukset.

The Ones Below’n ohjaaja David Farr on tehnyt paljon teatteria ja käsikirjoittanut aiemmin elokuvan Hanna.

Tekijanoikeus.fi: Millainen kokemus oli amerikkalainen elokuvatuotanto? Tanssi haudoilla oli iso elokuva, budjetiltaan parikymmenkertainen suomalaistuotantoihin verrattuna.

Ei tekeminen loppupeleissä ollut niin erilaista kuin täällä. Riippumatta siitä, miltä osastolta työntekijät olivat, kaikki juttelivat keskenään.

Se ei ollut megatuotanto. Liam Neesonia lukuunottamatta kaikki näyttelijät olivat samassa maskeeraushuoneessa. Neesonilla oli oma maskiartisti.

Cateringia oli useampi auto, sai valita, minkälaista lounasta halusi. Se oli ehkä minun näkökulmastani se kaikista suurin ero Suomeen! Päänäyttelijöillä oli isot asuntovaunut, joissa he istuskelivat kohtausten välillä ja katsoivat leffoja. Kuvasimme Brooklynissä lokaatioissa, kälysillä kujilla, ja me kaikki oikeastaan hengailimme siinä vieressä puistossa kun odottelimme seuraavaa kuvaushetkeä. Ihan samaan tapaan kuin täällä Suomessa.

Vietin neljä viikkoa New Yorkissa. Scott oli todella hyvä tyyppi.

Tekijanoikeus.fi: Oletko nähnyt itse viime aikoina hyviä elokuvia?

Turisti oli erinomainen. Kiusallinen, häpeällinen ja niin vapauttava. Ihanan simppeli idea, pieni oivallus, joka paisuu valtavaan mittakaavaan.

Whiplashista tykkäsin, mutten niin varauksetta. Fiktio on fiktiota, mutta jotkut jutut siinä menivät niin yli. Jos se olisi ollut hitusen arkisempi, se olisi ehkä ollut enemmän mun leffa.

Kävin katsomassa myös Big Gamen. Sen tyylilaji ei ole mun juttu, mutta tykkäsin kovasti. Tiesin Rare Exportsin nähneenä odottaa huumoria, ja sitä olikin tosiaan paljon.

Big Gamessa oli vahva suomiaspekti. Eikä sitä ole vain se, että tarina sijottuu Lappiin. Se isän ja pojan suhde on niin tosi. Juuri tuollaisia me Suomessa ollaan. Poikien tarve näyttää isälleen on edelleen totta. Viihdyin, nauroin ja oli se koskettavakin, tuosta syystä.

Kalle Kinnunen

Aiheeseen liittyvää

Tekijän puheenvuoro