Mika Orasmaa

mika_orasmaa_1
Kuva: Jalmari Helander

8/2014 – Iron Sky, Rare Exports ja Joulutarina ovat viime vuosien kansainvälisimpiä suomalaisia elokuvia. Niitä yhdistää yksi nimi. Jokaisen kuvasi Mika Orasmaa. Paraikaa Orasmaan tyyliä voi ihailla televisiosarjassa Nymfit. Orasmaa voitti Jussin heti ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan, Joulutarinalla. Viime vuosina työtarjouksia on tullut myös Yhdysvalloista asti. Kotimaiset tuotannot ovat kuitenkin pitäneet Orasmaan kiireisenä.

 

Tekijanoikeus.fi: Miten sinusta tuli elokuvaaja?

Mika Orasmaa: Innostus elokuvaan alkoi yläasteella. Me katsoimme kaverien kanssa splatter-leffoja tyyliin Evil Dead 2 ja sen ajan toimintajuttuja, Commandoja, Predatoreita ja sellaisia. Siitä heräsi halu tehdä jotain räväkkää itse, ja jo yläasteella syntyi viisi, kuusi aika parodista lyhäriä. Oikeastaan menin lukioonkin ennen kaikkea siksi, että sinne menivät ne kaverit, joiden kanssa halusin jatkaa kotivideoiden tekemistä.

Tekijanoikeus.fi: Pääsit Taideteollisen korkeakoulun kuvaajalinjalle heti lukion jälkeen. Oliko selvää, että halusit nimenomaan elokuva-ammattilaiseksi?

Mika Orasmaa: Tavallaan oli, koska en tiennyt muuta yhtä jännittävää. Pääsin TAIKiin aikamoisella tsägällä. Sinä vuonna sisään otettiin kuvaajalinjalle kolme opiskelijaa, ja mä olin se kolmas. Pitkissä pääsykokeissa Neil Hardwickin johtama valintatiimi pisti mut koville. Olin kyllä tosi nuori. Toinen silloin sisään päässyt oli Peter Flinkenberg, enkä edes tiedä, minne se kolmas kaveri sitten opiskelujen jälkeen katosi. Peterhän on nyt yksi Suomen parhaita, hän voitti keväällä Jussin Betoniyöstä. TAIKissa ohjasin itse yhden elokuvan. Sen nimi on Let’s Fucking Die, ja se ei tosiaan ollut mikään perinteinen TAIK-opiskelijoiden taideleffa. [Nauraa.] Siinä ei pohdiskella syntyjä syviä, vaan ammutaan. Rujo juttu. Se näytettiin aikoinaan Ylellä kerran, puolenyön jälkeen.

Tekijanoikeus.fi: Vaikuttaako elokuvantekemisen tapaasi se, millaisista elokuvista teini-iässä pidit?

Mika Orasmaa: Kyllähän se vaikuttaa. Keräilin elokuvia vhs-aikana, niitä oli hyllyssä enimmillään neljä sataa. Isoja kokemuksia olivat jotkut Indiana Jonesit, Pieni suuri seikkailu eli Innerspace ja E.T. Sellainen vanha kunnon Spielberg-tyyli.

Tekijanoikeus.fi: Kun olit TAIKissa 1990-luvun lopulla, mahdollisuus tehdä sen tyyppistä elokuvaa Suomessa näytti varmaankin olemattomalta.

Mika Orasmaa: Ei mulla ollut suunnitelmia. Halusin toki tehdä pitkää elokuvaa. Jalmari Helanderin kanssa tehtiin lyhäreitä, kuten Maximillian Tarzan. Sitten minä ja Helander päädyimme tekemään mainoksia vuosiksi.

Tekijanoikeus.fi: Teit myös televisiosarjoja, kuten Käenpesää. Millaisia ovat muistot niiltä ajoilta?

Mika Orasmaa: Se oli aika yksinkertaista. Käenpesän lavasteissa oli pari reikää seinissä, joiden läpi kuvattiin. Tuossa on taulu, ja sen takana aukko, josta kuvataan, jos taulu ei ole kuvassa. Valaisu oli aina sama. Sellaista television ytimekästä tyyliä. Ei siellä taiteilla, vaan tehdään. Se toimii tuollaisessa sarjassa.

Tekijanoikeus.fi: Nyt olet täystyöllistetty elokuvien parissa ja mainoksetkin ovat jääneet vähemmälle. Olet kuvannut kaksi elokuvaa, jotka ovat Pohjoismaiden kaikkien aikojen kalleimpien hankkeiden joukossa, Iron Skyn ja Big Gamen.

Mika Orasmaa: Joo, pitkät leffat ovat vieneet mennessään. Se on mukavaa. Mainosten tekeminenkin välillä on ihan jees, sillä niiden parissa on mahdollista tutustua uusiin ohjaajiin ja kokeilla visuaalisesti erikoisia juttuja.
Viime syksynä kuvattiin Saksassa Helanderin Big Game. Nyt kesällä kuvasin Taavi Vartian kirjoittamaa ja ohjaamaa Lomasankarit-elokuvaa Kosin saarella Kreikassa. Se on nuorten seikkailuleffa, jossa on paljon toimintaa. Ajellaan mönkijöillä ja vesiskoottereilla ja sukelletaan. Suomessa tuotannot ovat pieniä ja kannan päävastuun yksin. Big Gamen ja Iron Skyn kokoisissa tuotannoissa alaisia on enemmän.

Tekijanoikeus.fi: Piirrätkö elokuvistasi storyboardit eli kuvakäsikirjoitukset?

Mika Orasmaa: Joskus. Huomasimme Jalmarin kanssa, että vielä kymmenen vuotta sitten teimme aivan kaikesta storyboardit ja noudatimme niitä orjallisesti. Rare Exportsista tehtiin tarkkoja storyboardeja vielä kuvauspäivää edeltävänä iltana. Noin puolet storyboardattiin, samoin kun Big Gamessa. Esimerkiksi Big Gamessa storyboardattiin tarkkaan kaikki toiminta- ja cgi-tehostekohtaukset, mutta keskustelukohtauksia ei lainkaan.

Tekijanoikeus.fi: Vielä kymmenen vuotta sitten elokuvat kuvattiin filmille. Nyt filmi on harvinainen poikkeus, ja muutamia Quentin Tarantinon kaltaisia ehdottomia ohjaajia lukuun ottamatta kaikki ovat tarttuneet digitaalisuuteen Miten digitaalinen kuvaaminen on muuttanut elokuvantekoa?

Mika Orasmaa: Esimerkiksi filmin hinta vaikutti aikoinaan paljon elokuvan tekemiseen. Ennen digitaalisuutta Suomessa ei ollut varaa kuvata kahdella kameralla. Ei sellaista edes ehdotettu. Nyt esimerkiksi Lomasankareissa meillä oli kolme kameraa. Se mahdollistaa paljon. Kun tyylilajina on toiminta, useammalla kameralla voi luoda vauhdikkaamman elokuvan, sillä on enemmän kuvia joista leikata toiseen. Sitähän toimintaelokuva on.

Pidän filmille kuvaamisesta, mutta siitä tulee harmaita hiuksia.

Tekijanoikeus.fi: Digitaalisella ajallakin on omat tekniset ongelmansa. Esimerkiksi epätarkkuus on yhä mahdollista. Onko se kuvaajan pahin vihollinen?

Mika Orasmaa: Se on alkeellisen tason ongelma, mutta totta on, että se voi tulla kalliiksi. Nyt sen usein erottaa nopeasti jo kuvausten aikana. Filmiaikaan epätarkkuuden näki usein vasta kun filmi oli jo kehitetty ja kyseisen päivän kuvaukset ohi.
Kuvaa voi skarpata jälkikäteen digitaalisessa käsittelyssä. Jotkut, kuten 8-pallon ohjaaja Aku Louhimies, ovat minuakin tarkempia huomaamaan epäterävää kuvaa.

Ihmisen katse kohdistuu ensin näyttelijän silmiin. Usein riittää, että vain silmien alue käsitellään terävämmäksi. Usein me spekuloidaan, onko joku kuva epäskarppi. Jos me ei siitä itse olla varmoja, eihän katsoja sitä varmasti huomaa.

Tekijanoikeus.fi: Yhä useampi suomalainen elokuva kuvataan ulkomailla. Taidat olla tämän kehityksen aallonharjalla?

Mika Orasmaa: Tottahan se on, että olen kuvannut vain kaksi elokuvaani Suomessa, Joulutarinan Lapissa ja 8-pallon Kuopiossa ja Helsingissä. Rare Exports kuvattiin Norjassa maisemien vuoksi. Iron Sky kuvattiin Australiassa ja Saksassa ja Rat King Virossa, lähinnä taloudellisista syistä. Niistä tuottajat tietävät enemmän.

Tekijanoikeus.fi: Millaisia haasteita ulkomailla kuvaamisesta seuraa?

Mika Orasmaa: Työryhmää ei voi valita kovin vapaasti. Yleensä ei saa mukaan kovin monia tyyppejä, joiden kanssa on jo tehnyt elokuvia. Siinä saa joskus jännittää, millaista porukkaa kohtaa. Esimerkiksi Iron Skyn kuvauksissa Australiassa oli aika huono gaffer eli päävalaisija. Siinä vaikeudet sitten kertautuvat. Hänen koko ryhmänsä tekee juttua väärin, kunnes menen väliin. Sitten tehdään valaistusta uusiksi ja erittäin kallista aikaa menee hukkaan.

Kuvaajan ja päävalaisijan suhde on hieman kuin ohjaajan ja kuvaajan välinen. Parhaimmillaan homma menee niin, että toinen ymmärtää sanomattakin, mitä toinen haluaa. Kai siksi olen tehnyt tiettyjen samojen ohjaajien, kuten Jalmarin ja Juha Wuolijoen kanssa töitä usein, ja jos aikataulut natsaavat, tulen kuvaamaan myös Iron Sky kakkosen. Oma päävalaisijani on usein ollut Jani Pinomaa. Homma toimii.

Kerran mulla oli mainoskuvauksissa Portugalissa päävalaisija, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Yllättävän nopeasti me löysimme yhteisen elekielen. Elokuva-alan ihmiset ovat kaikkialla maailmassa hyvin samanhenkisiä.

Tekijanoikeus.fi: Kuvasit Jalmari Helanderin pian valmistuvan Big Gamen. Sitä tehtiin Saksan Alpeilla ja Münchenissä, ja pääosassa on Samuel L. Jackson. Tuoko elokuvan suuri budjetti lisää stressiä?

Mika Orasmaa: Big Gamen kuvaaminen Alpeilla oli semmoista touhua, että meinasi tulla mahahaavoja. Säähän ei voinut luottaa. Esimerkiksi helikopterikuvauksiin oli yksi päivä, mutta onneksi oli hyvä sää, ja kaikki meni muutenkin lopulta todella nappiin. Kun jatkoimme Alppien jälkeen studiossa, se oli oikeastaan samanlaista kuin aina muutenkin, mutta mulla oli 40 alaista kamera-, valo- ja grip-puolilla. Suomessa koko kuvausryhmässä on usein 30-40 henkeä.

Tekijanoikeus.fi: Miksi siellä oli peräti 40 henkeä alaisinasi? Monihan ajattelee, että kuvaaja vain käyttää kameraa.

Mika Orasmaa: Joka kuvauspäiväksi valaistaan uusia tiloja. Me valaisimme Big Gamen ulkokuviakin todella huolellisesti, valtavalla lamppupatterilla. Pyrimme jatkuvaan matalan ja lämpimän auringon vaikutelmaan, emme realistiseen vuoristokuvaan. Jouduimme myös kuvaamaan usein saman päivän aikana sekä studiokuvia että ulkokohtauksia studion lähellä, koska Oskari-poikaa näyttelevä Onni Tommila on vasta 13-vuotias, eikä saa tehdä pitkää päivää. Useiden viikkojen ajan kuvasimme aamupäivät studiossa ja yöllä taas Onnin kanssa ulkona. Isojen yövalaisujen vuoksi tarvitsimme kaksi valoryhmää.

Tekijanoikeus.fi: Iron Sky on tieteiskuvitelma ja -komedia, josta suuri osa kuvattiin green screeninä, eli vihreää taustaa vasten. Lavasteet ja miljööt liitettiin kuvaan jälkikäteen. Mitä siitä pidät?

Mika Orasmaa: Siihen tottuu. Iron Skysta tosiaan lähes 80 prosenttia kuvattiin green screeninä. Itse haluaisin kuvata mahdollisimman paljon oikeasti, mutta eihän sellaisia avaruuslaivoja kukaan voi rakentaa. Aiemmin tehtiin pienoismalleja ja aseteltiin kuvia päällekäin jälkituotannossa. Tehosteiden kehitys mahdollisti koko Iron Skyn.

Toki Iron Skyhin myös rakennettiin hyvin kalliita lavasteita. Götterdämmerung -avaruushävittäjän komentosilta oli kymmenien tuhansien hintainen lavaste. Silti olin itsekin naulaamassa metallisia lattialaattoja paikalleen joihinkin kohtauksiin. Joskus ei vaan voi eikä kannata välittää, vaikka toimenkuvat menisivät sekaisin.

Tekijanoikeus.fi: Vielä vuosikymmen sitten Amerikka oli elokuvan ihmemaa, jonne kannatti lähteä töiden perässä, sillä palkkiot olivat niin suuret verrattuna Suomeen ja Eurooppaan. Onko Hollywoodiin pyrkiminen enää tarpeellista?

Mika Orasmaa: Sehän riippuu monesta asiasta. Los Angelesissa asuu valtavasti viihdealan ihmisiä, joten siellä on helpointa verkostoitua. Tällä alalla verkostoituminen on se tärkein juttu. Töitä saa paitsi aiemmilla näytöillä, myös sen perusteella, keitä tunnet.

Zarra’s Law’ssa meillä oli Brendan Fehr, kanadalainen näyttelijä. Hän sanoi, ettei Los Angelesiin kannata mennä etsimään töitä. Sinne kannattaa mennä, kun kutsutaan töihin. Sitten työt seuraavat toisiaan.

Jos Yhdysvalloissa tekee indie-elokuvia, palkkiot eivät ole kovin suuret, samaa luokkaa kuin Suomessa tai vähemmän. Isoimmat kuvaajanimet puolestaan saavat elokuvistaan helposti yli 10 000 dollaria viikko, Oscar-voittajat vielä enemmän. He varmaankin elävät koko vuoden mukavasti yhden elokuvan tekemisellä, tai kuvaavat välissä mainoksia. Mainosten kuvaamisessa ei oma nimi kulu. Eihän juuri kukaan tiedä, onko jonkin mainoksen kuvannut Oscar-voittaja.

Tekijanoikeus.fi: Mutta houkutteleeko Hollywood?

Mika Orasmaa: Rare Exportsin jälkeen sain tarjouksia Yhdysvalloista. Vaikka Rare Exports oli kengännnauhabudjetilla tehty, tai juuri siksi.

Olen kuvannut useimmat elokuvani joka tapauksessa Suomen ulkopuolella. Aika harvaa amerikkalaista elokuvaakaan kuvataan enää Yhdysvalloissa. Niitä kuvataan Romaniassa tai Saksassa, tai vähintään Kanadassa asti, koska kustannukset ovat halvemmat. Sikäli on ihan sama, missä itse asuu. Perheeni ja ystäväni ovat Suomessa, joten asun mieluiten siellä.

Olen seurannut mielenkiinnolla ruotsalaisen Hoyte van Hoyteman uraa. Hän kuvasi kauhuelokuvan Ystävät hämärän jälkeen ja sitten samalle ohjaajalle, Tomas Alfredsonille, brittiläisen Pappi lukkari talonpoika vakoojan. Ne olivat aika erilaisia tyyliltään. Sitten van Hoytema teki Spike Jonzelle Hollywoodissa elokuvan Her, jonka fiilis on taas ihan toisenlainen. Nyt hän on kuvannut Christopher Nolanin tulevan Interstellarin, joka taitaa olla vuoden odotetuin ja suurin tieteisspektaakkeli.

Eli Ruotsistakin voi aika nopeasti edetä todella isoihin juttuihin. Tietysti minua toiminnan ja scifin fanina kiinnostaa työskenteleminen ulkomaisissa elokuvissa. Suomessa kuitenkin 90 prosenttia elokuvista on realistista draamaa.
Toisaalta katsoin äsken GI Joe -elokuvaa. En jaksanut loppuun asti. Amerikkalaisista tusinaelokuvista monet ovat hyvin huonoja, vaikka budjetti olisi sata miljoonaa dollaria. Jos ei ole sydäntä, ei ole elokuvaa.

Tekijanoikeus.fi: Mitä teet nyt ja seuraavaksi?

Mika Orasmaa: Big Gamen värinmäärittely alkaa olla valmis. Siinä vaiheessa elokuvan jokainen kuva käydään läpi ja elokuvan omaa visuaalista tyyliä hiotaan. Se on vaihe, jossa elokuvan ilme todella luodaan. Käymme läpi kaikki sävyt ja mietimme, mitä pitää lisätä tai poistaa. Usein rajaamme kuvia uudelleen ja terävöitämme niitä.

Yksi haastavimpia jaksoja Big Gamessa oli Alpeilla kuvattu pitkä kohtaus, jonka jouduimme kuvaamaan useamman päivän aikana. Säätila vaihteli aurinkoisesta pilviseen, lumisateesta vesisateeseen ja jopa täydelliseen usvaan. Jotta parin minuutin kohtaus tuntuisi uskottavalta, pyrimme värimäärittelyssä korjaamaan kaikki kuvat näyttämään samalta sää- ja vuorokaudenajalta. Big Gamessa on myös paljon yökuvia. Kasvot ovat yökuvissa hankalia. Niille pitää lisätä enemmän valoa jälkituotannossa.

Seuraavaksi kuvaan sairaalamiljööseen sijoittuvaa tieteisjännityssarjaa. Sen ohjaa Miikko Oikkonen, jonka kanssa opiskelin Taideteollisessa korkeakoulussa. Miikko kirjoitti ja ohjasi myös Nymfit -sarjaa, jonka kuvasin.

Syyskuun alussa pitäisi ehkä mennä Big Gamen maailmanensi-iltaan Toronton festivaaleille. Siitä tulee hieno reissu.

Elokuu 2014