Paperi-T

Kuva: Andrei Kipahti
Kuva: Andrei Kipahti

6/2015 – Taiteilijanimellä Paperi-T esiintyvä Henri Pulkkinen on räp-muusikko, joka nousi esiin yhtyeestä Ruger Hauer. Soololevy Malarian pelko kohosi keväällä yllätysmenestykseksi ja listojen kärkeen. Paperi-T:n biiseissä viitataan sulavasti niin Captain Beefheartin kaltaisiin vastavirran pop-muusikoihin kuin Alain Resnaisin ja Richard Linklaterin elokuviin. Omakohtaisilta kuulostavat tarinat on kerrottu vuolaan runollisesti, mutta erikoisella pörinän, melankolian ja tummien rytmien yhdistelmällä.

Tekijanoikeus.fi: Uusi levysi Malarian pelko on ollut sekä arvostelu- että yleisömenestys: se nousi julkaisuviikolla Suomen albumilistalla Elastisen ohi. Suomiräpin piirissä näkyy vahva polarisaatio. Elastinen ja Cheek ovat koko kansan supertähtiä. Undergroundin pitää puolustautua elitismillä. Välissä on maltillisempia tyyppejä, ja arvaamaton Paperi-T on aivan oma lukunsa. Mitä ajattelet ”suomiräp-skenestä” – onko sellaista olemassa-

Paperi-T: Joka alagenressä ovat tyypit, jotka vartioivat sitä kulttuuria ja sen puhtautta. Se kuuluu asiaan. Mutta jokaisessa musassa ja sen diggareissa mua vituttaa, jos tarraudutaan siihen ensimmäiseen tasoon. Tehdään ennakkoasetus siitä, mitä sen pitää olla.

Sanon siksi nyt näin: kaikki, aivan kaikki suomiräptyypit ovat idiootteja, enkä halua tehdä niiden kanssa mitään. Katsotaan reaktioita!

Mutta enhän mä oikeasti ajattele noin.

Tekijanoikeus.fi: Olet tosiaan korostanut tekemisessäsi sitä, ettet halua kuulua mihinkään olemassaolevaan suomalaisen hiphopin tai räpin kulttuuriin. Onko se linjanveto?

Paperi-T: Tästä saa aina kuulla. Olin Bassoradiolla Kultabassokerho-ohjelmassa, ja juontaja alkoi ripittää mua siitä, että kusen suomalaisen räpin päälle. En kuulemma arvosta suomalaisen räpin perimää, koska en heitä biiseissä propseja ja haluan niin kovasti muka erottautua. Sanoin, että mahtavaa, jos tosta joku ottaa herneen nenään. Jos se on noin vakavaa, jos tuosta syystä pidetään elitistinä, siitä vaan!

Tekijanoikeus.fi: Mitä ajattelet koko kansan poppiräppäreistä?

Paperi-T: Mulle on sinäänsä ihan sama mitä kukin tekee, mutta tän hetken trendeistä mua ahdistaa eniten nää Alexander Stubbin musaversiot, tsemppaavat entiset koulukiusaajat jotka sanovat, että uskokaa unelmiinne. Sitähän kaikki on nykyään, juppiutta. Kriittisyys ja eri mieltä oleminen on vihaamista ja ankeuttamista.

Tekijanoikeus.fi: Estetiikkaasi on tuntunut jo Ruger Hauerissa tehtyjen juttujen aikaan kiteyttävän rosoisuus, provokaatio ja tarkoituksellinen huolittelemattomuus. Syntyykö paras taide virheistä?

Paperi-T: Melkein kaikessa musassa, josta saan itse isot kiksit, on tehty jotain ”väärin”.

Mulla on kavereita, jotka keskittyvät siihen, mikä on hyvin tehtyä musiikkia. He kysyvät, miksi tuo soittaa kitaraa huonosti tai miksi tuo laulaa vollottaa epävireessä. Mä taas koen, että se tekee asioista mielenkiintoisempia. Taiteessa ei tarvita sääntöjä.

Mua ei ollenkaan kiinnosta laulukilpailutyyppinen ajattelu, että voi kuinka hyvin toi osaakaan laulaa. Musiikki, jossa briljeerataan taidolla, kuten kitarasooloilla, on oksettavinta. Vihaan kitarasooloja. Joku opettelee instrumentin teknisesti ja tekee siitä taituruudesta sitten musiikissa pääasian – ahdistavaa! Eikä sekään riitä, että joku on vitun hyvä räppäämään teknisesti.

Tekijanoikeus.fi: Eikö tällainen aggressio ole eräänlaista käänteistä elitismiä?

Paperi-T: Olen oman tekemisen kautta ajatellut, että on parasta kuitenkin yrittää ymmärtää niitä jotka ovat ehdottomasti eri mieltä. Joku sanoo, että mä olen punavuorelaishipsteri, jonka musan tekemiseen ei vaadita taitoa ja tää on elitistä kylmää skeidaa. Silläkin on syy ajatella niin.

Kävin tästä aihepiiristä tutun rap-tuottajan kanssa juuri keskustelun. Hän ajatteli, että uusi, ei perinteisiin nojaava rap on suurimmalta osin roskaa. Meillä oli hirveän erilainen estetiikan taju. Keskustelu eteni ja huomasin käytännössä sanovani, että sä et vaan ymmärrä, mikä on kaunista. On hirveää kun huomaa argumentoivansa tuolla tavalla.

Mutta on vain yksi taso arvioida taidetta teknisen ”oikein” tekemisen kannalta. Kitarasooloa voi mitata siten, onko se vaikea juttu soitettu hyvin. Kun taas on jotain hämärämpää, mistä et itsekään tiedä miksi se on niin hienoa, kun et tiedä mitä pitäisi edes mitata – onko se muka automaattisesti huonompaa taidetta? Ei varmasti. Muutenhan ei ikinä keksittäisi uusia tekemisen tapoja.

Tekijanoikeus.fi: Biisiesi lyriikat vilisevät viittauksia musiikkiin, kirjallisuuteen ja elokuvaan. Onko se intertekstuaalisuutta vai kunnian osoittamista?

Paperi-T: En mä laita niitä siihen siksi, että ajattelisin, ettei kukaan ole näistä nimistä kuullut. Päinvastoin. Ne ovat mulle tosi tuttuja asioita ja teoksia joita rakastan tai ihailen tai ihmettelen. Usein ajattelen, että ne ovat kaikille yhtä tuttuja asioita.

Tekijanoikeus.fi: Soundi-lehdessä oli Malarian pelosta arvio, jossa käytiin läpi näitä referenssejä ja ammuttiin alas niiden käyttämistä. Kriitikkoa ne siis todella ärsyttivät. Mitä ajattelit tuosta kritiikistä?

Paperi-T: Mä ymmärrän, että ne voivat ärsyttää, mutta arviosta jäi olo, että kriitikko vain julisti tuntevansa nuo referenssit itse. Hän kirjoitti tyylillä älä sä mulle tuu kertoo, kyllä mä tiedän nää jutut. Ikään kuin kriitikko olisi vain tarttunut tekstien ensimmäiseen tasoon ja provosoitunut ja todistelee, ettei ole mennyt ansaan, jonka kuvittelee mun hänelle rakentaneen. Sitten kriitikko heittäytyi itse namedroppailemaan vielä pahemmin kuin mistä mua syytti.

Kai sellaisen ärsytyksen syynä on ajatus, että mä olen muka olevinani parempi, kun käytän näitä viittauksia. Toisaalta tuo kriitikko myös käytti paljon palstatilaa selittääkseen, että hiphopiin kuuluu sämpläys. Milloin tuosta päästään ohi! Kertoo aika paljon kirjoittajasta, jos räppiarvion alussa pitää kertoa, että sämpläys kuuluu hiphoppiin. Sehän on sille sitten ihan vieras maailma, tai ei ainakaan kovin sisäistetty.

Tekijanoikeus.fi: Levyn yleinen vastaanotto on kuitenkin todella hyvä. Luetko kaikki kritiikit? Miltä ne tuntuvat?

Paperi-T: Hyvästäkin kritiikistä voi ärsyyntyä, jos se on tylsästi kirjoitettu. Mä olen aina miettinyt, että kritiikki kuuluu asiaan ja taidekritiikki on tärkeää ja taiteilijat, jotka siitä suuttuvat, nolaavat itsensä. Nyt olen löytänyt itsestäni sen itsekeskeisen suuttuvan puolen. Ehkä artistilla onkin oikeus loukkaantua. Miksi ei?

Nuorempana olin todella ehdoton ja kriittinen. Jos joku edusti vääryyttä, vaikka väärää tapaa tehdä musiikkia, olin vihainen. Ajattelin, että se on melkein pahuutta. Nyt huomaan olevani joillekin sillä pahuuden puolella. Rankka, mutta huvittava juttu.

Tekijanoikeus.fi: Malarian pelko -levyn saundimaailma on aika tumma tai synkkä. Oletko samaa mieltä?

Paperi-T: Itse koen, että se on helppo levy. Luen arvioista, että albumi on synkkä, painostava tai vaikea, ja ajattelen, että nuo eivät ainakaan ole kuulleet, minkälaista saundia olen aiemmin tehnyt.

Minusta Malarian pelko on popahtava ja lähestyttävä. Mutta ehkä se on oma perversioni, että mikä mulle on helposti lähestyttävää, on kuitenkin kaukana perusstandardeista.

Totta kai levy on päällekäyvä, mutta se on mun tyyli. Ehkä seuraavaksi pitäisi yrittää tehdä jotain kaunista.

Tekijanoikeus.fi: Monet kuulijat eivät ilmeisesti ole pitäneet levyä yhtä humoristisena kuin itse sen ainakin osittain koet. Kuinka paljon siellä on huumoria?

Siellä on paljon kieli poskessa tehtyjä juttuja. Siksi se ei ole musta painostava ollenkaan. Huumori ei kuitenkaan aukene kaikille. Joskus varmaan vain nauran omille vitseilleni, enkä huomaa sitä itse. Ahdistavat jutut taas ovat niin alleviivattuja ja katkeria, että ne menevät ihan läpän puolelle. Ainakin minusta. Mistä mä tiedän, miten kuulijat jutun ottavat vastaan.

Malarian pelossa on myös tekstejä, jotka kirjoitin kahdeksantoistavuotiaana. Löysin niitä ja halusin käyttää. Olin siinä iässä niin tosissani ja vakavissani, jonkun ihan ensimmäisen eron aikaan. Kuulija ei voi tietää, milloin biisien kertoja on 19 tai milloin 29, mutta ei sillä ole minulle väliä. Kornius ja vaivaannuttavuus eivät ole huonoja puolia. Jos taiteilija tekee jotain vaivaannuttavaa, mitä väliä sillä, onko se tietoista vai ei? Tärkeintä, että se on ylipäänsä tehnyt sen.

Tekijanoikeus.fi: Ehkä ajatellaan, että räpissä kertoja on aina laulaja itse. Sitten näistä ristiriidoista tulee vaikeita. Oletko joutunut pohtimaan tätä?

Paperi-T: Ne kohdat, joissa tarina kääntyy kertojaa vastaan, ovat siellä ihan tarkoituksella. Ainakin ne, mistä itse olen tietoinen.

Miksi biisin kertojan pitää olla hyvä tyyppi? Miksi samastutaan vain hyviin tyyppeihin? Minusta kertoja voi olla ihan spede. En itsekään halua olla kaikkien hurraama tyyppi.

Kirjallisuudessa ja elokuvassa tämä ei ole ongelma. Räppi taas nähdään lapsellisena genrenä ja usein se sitä onkin. Se on oman historiansa ja tyylinsä vanki, etenkin Suomessa. Ristiriitaisemmat jutut nähdään mokina. Ajatellaan, että toi ei vaan ole hyvä kirjoittamaan. Ei ymmärretä, että jonkin biisin tarkoitus on kuvata ihmistä, joka käsittelee kokemaansa huonouden tunnetta, eikä se ole suoraan esittäjän persoona.

Tekijanoikeus.fi: Onko niin, että tunnustuksellisesti omakohtaisen kerronnan ohella ainoa toinen vaihtoehto räpissä on selkeä fiktiivinen hahmo?

Paperi-T: Kyllä. Räppi on joko kuin päiväkirjaa, jossa jokaisesta sanotusta asiasta ollaan samaa mieltä, tai sitten esitetään hahmoa. Joko tarkoitetaan juuri mitä sanotaan tai lyödään läskiksi. Se on räpin taakka.

Tekijanoikeus.fi: Pistät itseäsi aika lailla peliin sekä musiikissa että musiikistasi puhuessasi. Uuvuttaako jo?

Jos olen saanut lukeneen intellektuellin viitan, se kertoo enemmän meidän kulttuurista kuin musta.

Joku sisustusekspertti sanoi, että kirjahylly on nykyään epäcool, koska se antaa asunnon omistajasta elitistisen kuvan. Onko tosiaan noin? Jos on kiinnostunut kirjoista, on epäilyttävä elitisti?

Kyllä siitä saa kuulla, että luulee olevansa joku, jos viittaa kirjallisuuteen. Luulee olevansa joku niinkuin ”taiteilija”. Ruger Hauerin biisistä tehtiin livevideo, jossa kädessäni on kirja Äiti ja huora. Minusta se oli hauska viittaus misogyniaan, ja kuka muka lukee kirjaa musavideossa, niissähän pitää olla autoja ja aseita!

Trollaus meni täysillä läpi. Räppifoorumeilla kelattiin, että mitä toi spede luulee olevansa. Ehkä voi vain toivoa, että monet myös oivalsivat vitsin eivätkä he vaan tehneet siitä mitään numeroa. Pitää luottaa, että sellaisia tyyppejä on. Eikä kai tarvitse olla tutustunut Jean Eustachen tuotantoon ymmärtääkseen teeman.

Tekijanoikeus.fi: Pitääkö lyriikoissa olla aina merkityksiä?

Paperi-T: Wu-Tang Clanin Ghostface antoi kerran haastattelun, jossa hän sanoi jokaisen riiminsä olevan merkityksellinen. Haastattelijan sitten kysyessä erään yksittäisen rivin merkitystä Ghostface ei osannutkaan vastata ja totesi vain, että hei, olin ihan pilvessä kun kirjoitin ton paskan.

Usein teksteillä, jotka ovat itselle tärkeitä, on mulle itse luotu merkitys. Kun myöhemmin kuulen, mitä se tarkoittikin, taiteilijan oma totuus on suuri pettymys.

Mutta eikö taiteen tarkoitus ole, että vastaanottaja luo merkityksen itse omien kokemustensa ja ajattelun perusteella? Ei se, että pitäisi olla samoilla linjoilla kuin taiteilija.

Jos David Lynch oikein perin juurin selittäisi, mistä Lost Highwayssa tai Mulholland Drivessä on kyse, mitä ne elokuvat olisivat sen jälkeen? Niiden nerokkuus on siinä, että niistä voi aina käydä keskustelua. Kelata eri fiiliksiä, omia ja Lynchin.

Luin juuri Thomas Bernhardin kirjaa, joka on taidekritiikkiä ja esseetä romaanimuodossa. Päähenkilö päätyy tulokseen, että Mozart ja Beethoven ovat ihan perseestä. Kaikki taide on ihan perseestä, jos vaan alkaa etsiä virheitä.

Mutta siitä virheiden etsimisestäkin voi avautua ja tehdä siitä taidetta. Bernhard tekee.

Tekijanoikeus.fi: Voiko musiikilla olla tarkoitus?

Haastattelin Radio Helsingissä Avantin johtaja Kari Kriikkua taiteen merkityksestä. Kriikun vastaus jäi mieleeni. Hän heitti kysymykseni takaisin kysymällä multa, että jos maailmasta poistettaisiin taide, miten se vaikuttaisi? Mitä katoaisi?

Siinä se on. Ei merkitystä pidä todistella, mutta voi pohtia, mitä arki olisi, jos taidetta ei olisi ollenkaan.

Kalle Kinnunen